Sanna: Pöyrisjärven fatbike-seikkailu 2018 - vaelluskertomus

Kirjoittanut asiakkaanamme vaelluksella mukana ollut Sanna Matintalo

Olen 40+ vuotias maastopyöräilyharrastaja Satakunnasta. Aiempaa vaelluskokemusta on patikoiden, kanootilla ja hevosella lähinnä parinkymmenen vuoden takaa. Olen vaeltanut pääasiassa merkittyjä reittejä ja suurimmassa osassa vaelluksia omat tavarat on kuljetettu itse. Tämä kirjoitus on tehty tulevia Wild Adventures Northin Pöyrisjärven vaeltajia ajatellen. Matkakertomuksen oheen olen koittanut ujuttaa pohdiskelua reittiin, järjestelyihin, varusteisiin, vaeltamiseen ja muuhun liittyen. 

Eräoppaan huomio

Vuonna 2018 järjestetty Pöyrisjärven fatbike-seikkailu oli laatuaan ensimmäinen ja luonteeltaan ei-kaupallinen testi- ja suunnitteluvaellus. Emme välttyneet vaikeuksilta, vaan listalle kertyi monia asioita, jotka pitää ottaa huomioon seuraavaa reissua silmälläpitäen. Kehitin testivaelluksen pohjalta valmiin vaellustuotteen, joka poikkeaa joiltain osin vuoden 2018 vaelluksesta:

• Testivaellus alkoi Hetasta ja päättyi Kalmankaltioon, kun taas lopullinen vaellustuote alkaa Kalmankaltiosta ja päättyy Näkkälään. Näin ollen reitti menee päinvastaiseen suuntaan ja on yhden päivämatkan lyhyempi. Kertomuksen 1. päivän reitti ja puolet 2. päivän reitistä ei kuulu lainkaan lopulliseen vaellustuotteeseen.
  
• Pöyrisjärven varaustuvalla yövytään yhden yön sijaan kaksi, joten järven upeista maisemista nauttimiseen ja vapaaseen offroad-ajoon jää paljon enemmän aikaa.
  
• Vaellusta edeltävä ja sen jälkeinen yö majoitutaan askeettisen majatalohuoneen sijaan Lapland Hotels Hetassa, jossa retkikunnan käytössä ovat kaikki mukavuudet allasosastoa myöten.
  
• Jatkossa vuokrapyörien suhteen on enemmän vaihtoehtoja. Hetasta aivan majapaikkamme läheltä löytyy huomattavasti laadukkaampia vuokrapyöriä kuin ne, jotka meillä oli testivaelluksella.

Tahko MTB ja haku Pöyrisjärven seikkailuun

Näin ilmoituksen testiryhmän hausta pyöräilyryhmän FB-sivuilla. Tein hakemuksen intoa puhkuen, koska olin nähnyt hevosvaelluskuvia Pöyrisjärveltä ja haaveillut vaelluksesta alueella jo useita vuosia. En kuitenkaan ole taitava suunnistaja eikä riittävän seikkailunhaluista kaveriakaan ollut merkitsemättömille erämaapoluille lähtemiseen, joten en ollut uskaltanut suunnitella omatoimireissua. Ilmoitus reissuun mukaan pääsemisestä kilahti sähköpostiin Tahko MTBn tapahtumapäivänä ja 60 km mutarallin jälkeisessä pökkyrässä en edes oikein rekisteröinyt, että minut on hyväksytty mukaan ennen kuin seuraavana päivänä lukiessani viestin uudemman kerran.

Valmisteluita

Ensimmäisenä alkoi innostunut odotus, että muut ryhmään valitut liittyisivät yhteiselle keskustelupalstalle ja pääsisin näkemään, että kenen kanssa sitä oikein ollaan lähdössä seikkailemaan. Ja mukava porukka meitä olikin. Minun lisäkseni toinen naisvahvistus sekä neljä miestä ikähaarukassa 25-45 v. Taustoiltaan enemmän ja vähemmän vaeltaneita, enemmän ja vähemmän pyöräilleitä, useimmat kuitenkin paljon liikkuvia.

Heinäkuu kului riemukkaassa odotuksessa ja varusteita kuumeisesti pohtien. Pyöräilyvaatteita löytyi yllinkyllin valmiina kaapista, mutta muita vaellusvarusteita ei kovasti ollut tai ne kaipasivat päivitystä. Reissua suunniteltiin yhteisessä keskusteluryhmässä ja pian selvisi, että teltan ja trangian suhteen selviän ilman hankintoja jakamalla ne retkikaverin kanssa, jolla ne jo ovat.

Sen sijaan mukaan otettavien tavaroiden painosta varoiteltiin sen verran ankarin sanankääntein (ja ihan aiheesta), että päivitin 30 vuotta vanhan Joutsenen untuvamakuupussin useita kiloja kevyempään Marmotin makuupussiin. Uusi makuupussi oli comfort-arvoltaan -9C, paino kilon luokkaa ja yhdessä silkkisen sisäpussin kanssa hankintahinta reilu 300€. Tämä oli kallein yksittäinen varuste, jota hankin reissua varten.

Varusteet suunnittelin kuljettavani rinkassa, joka oli sama vanha veljeltä lainattu Haltin juniori-rinkka, jonka kanssa olin vaellellut silloin joskus parikymmentä vuotta sitten. Uutuudellaan se ei loistanut, mutta osoittautui kokonsa puolesta oivaksi rinkaksi pyörävaellukselle, joskin jos reissuun nyt lähtisin, tavoittelisin vielä kevyemmällä varustuksella reissaamista. Rinkan etuna oli myös sen ikä, sillä rinkka oli selvästi malliltaan matalampi ja leveämpi kuin uudemman malliset rinkat, joiden kapeampi ja korkeampi malli vaati enemmän säätämistä, jotta sen kanssa pystyy mukavasti pyöräilemään (huomaa myös kypärän vaatima tila pään takana).

Muita varustehankintoja olivat polvimittaiset neopreenisukat ja haalarimallinen sadeasu pyöräilyyn. Näistä vedenpitävät sukat osoittautuivat hyviksi (pysyivät kuivana, jos varsi vain riitti), mutta sadeasun laatu oli pettymys ja sen vedenpitävä kalvo kuoriutui suurelta osin pois käytössä, joten asu päätyi reklamaation kautta palautukseen reissun jälkeen. Jälkiviisaana voisi todeta, että sadeasuksi kapealahkeiset sadehousut ja sadetakki olisivat varmasti kätevimmät kesken päivän pukemisen ja riisumisen kannalta.

Matkaan

Itse reissuun päästiin elokuisena maanantaina, kun starttasin autoni kohti Tamperetta, josta ensin nappasin kyytiin matkakaverin läskipyörineen ja sitten ajeltiin auto junaan. Normaalikokoiseen farmariautoon mahtui kohtuudella yksi läskipyörä eturengas irrallaan ja kahden ihmisen varusteet. Ylimääräistä tilaa ei kovasti jäänyt enkä usko, että omaan autooni (Volvo V60) olisi toista läskipyörää saanut suosiolla mahtumaan, vaikka kaksi 'nakkikumi'-pyörää sinne mahtuukin.

Pyörän mahtuminen kaikkiin autoihin ei ole itsestään selvää, joten testaamista ei kannata jättää lähtöhetkeen. Kannattaa myös huomioida, että pyörää ei voi kuljettaa autojunassa auton katolla tai peräkoukussa olevassa telineessä eikä kaikissa autojunissa ole mahdollisuutta ottaa pyörää muualle junaan, joten pyörän kuljettamisen auton sisätilassa saattaa olla ainoa mahdollisuus.

Tampereen rautatieasemalla tavattiin toinen reissuumme lähtevä autokunta ja autojen lastaamisen jälkeen jäi aikaa mukavalle iltapalalle läheisessä ruokapaikassa. Tampereelta juna lähti puoli kymmenen pintaan illalla ja hyvistä aikomuksista huolimatta naistenvaunu ei jaksanutkaan lähteä ravintolavaunuun istumaan ja jutustelemaan, vaan uni tuli aika lailla heti junan liikkeelle lähdön jälkeen.

Tiistaina aamulla odoteltiin Kolarissa vielä unihiekkaa silmissä, että päästiin purkamaan autot junasta. Odottelua olikin tunnin verran ja ensimmäinen tähtäin liikkeelle päästyämme oli aamiaispaikan hakeminen. Kolarista ajoaikaa Hettaan oli vielä pari tuntia ja kun kiirettä ei pidetty ja pysähdyksiäkin tuli niin tuliaisten kuin halpojen munkkienkin perässä, niin perillä Hetassa oltiin puolen päivän jälkeen. Myös kolmas autokunta oli saapunut melko samoihin aikoihin pohjoisen suunnasta majapaikkaamme Hetan majataloon.

Majoituksena meillä oli kuuden hengen ryhmähuone, joka oli oikeastaan varsin hauska majoitusmuoto ja ryhmäytti porukan heti ensimmäisestä yhteisestä päivästä alkaen. Päivän aikana tutustuttiin toisiimme, käytiin Hetassa olevassa hotellissa lohisoppalounaalla ja vierailtiin metsähallituksen luonto-keskuksessa ja Saamelais-näyttelyssä.

Illalla käytiin porukalla läpi varusteita ja erityisesti mahdollisuutta niiden karsimiseen, mietittiin ja testailtiin pyöriin tulevien telineiden ja tavaroiden kiinnittämistä. Omien pyörien kanssa reissuun lähtevät kävivät reitin alun tunnustelupyöräilyllä, jonka seurauksena aloitusta muutettiin heti niin, että vältettiin jyrkin nousu reitin alussa. Itse oioin jalkoja matkan jälkeen mukavalla parin tunnin patikoinnilla läheiselle Jyppyrä-vaaralle, josta näköalat kohti Olos-tunturia olivat mahtavat.

1. Päivä, Hetta - Pahtajärvi - Näkkälän välitupa

Keskiviikkoaamuna syötiin Hetan Majatalon herkullinen ja monipuolinen aamiainen. Omilla pyörillä vaeltavat jäivät kiinnittämään varusteita ja loput kolme siirryimme hakemaan vuokrapyörät. Itse pyöräilen tavallisesti lukkopolkimilla mutta reissuun otin maastopyöräilykengät ilman klosseja, koska oletin pyörissä olevan flättipolkimet. Oletus meni pieleen, sillä pyörät olivat varustettu paremmin kyläpyöräilyyn soveltuvilla polkimilla, jotka osoittautuivat aika liukkaiksi omien kenkieni kanssa. Siitä huolimatta en jälkiviisaanakaan valitsisi lukkopolkimia tälle reissulle, vaan tarvittaessa hankkisin omat flättipolkimet mukaan ja vaihtaisin ne pyörään.

Oma satula minulla olikin mukana, vaikka käytössämme olevissa vuokrapyörissä oli kyllä varsin oivat satulat itsessäänkin. Pyöriä luovuttamassa ei ollut ehkä asiantuntevin (joskin ystävällinen) henkilökunta, joten esim. pyörien säädön ja mukaan saatavan huoltosetin läpikäyminen jäi aika ohueksi, mikä huomattiin kyllä myöhemmin vaelluksen aikana.

Kun pyörät saatiin noudettua, kului vielä melkoinen aika tavaroiden säätämisessä ja kiinnittelyssä. Omaan pyörääni ei tullut kuin makuualusta liinoilla kiinni tankoon ja makuupussi venttiilillä varustettuun kuivasäkki-telineyhdistelmään satulan alle sekä lisäksi pyörän runkoon pieni kotelo pikkueväille, puhelimelle ym. nopeasti käsillä pidettävälle tavaralle. Telineet sain lainaksi reissukaverilta, jolla oli säkillinen erilaisia ylimääräisiä pyörälaukkuja ja telineitä.

Ensimmäisen päivän matkantekoa leimasi kaiken kaikkiaan erilainen säätäminen varusteiden, telineiden, kiinnitysten ja vuokrapyörien kanssa ja pyörien tarkempi tarkastaminenkin olisi kannattanut, sillä yhdestä pyörästä irtosi rengas kesken matkan, onneksi ei kovassa vauhdissa kuitenkaan.

Iso osa päivämatkasta kulki varsin kivistä ja kapeaa polkua, minkä vuoksi kulkeminen oli hidasta. Varusteiden kanssa pelaamiselta olisi voitu välttyä tai ainakin päästä vähemmällä, jos vuokrapyörät olisi koeajettu jo edellisenä päivänä säädettynä ja varusteet kiinnitettynä. Varusteiden kuljettamisesta todettiin myös jo heti alkuun, että tavaratelineelle kiinnitettävät sivulaukut eivät ole maastoon/poluille parhaita mahdollisia ja mitä hyvänsä pitääkin kiinnittää, niin useampi erillinen liina on aina parempi kuin yksi pitkä. Myös ilmastointiteippi todettiin päteväksi tarvikkeeksi valuvien telineiden kiinnittämisessä. 

Tavaroiden ja pyörien kanssa vähtäämisestä ja vaativasta maastosta huolimatta tunnelma oli hyvä ja innostunut. Ja miksi ei olisi ollut, kun aurinko paistoi, seura oli mukavaa ja maisemat hienot. Kuljimme Hetasta Pahtajärvelle, jossa söimme ensimmäisen retkilounaan huikean kauniin rotkojärven rannalla. Tästä jatkoimme matkaa Näkkälän välituvalle, jossa yövyimme ensimmäisen yön.

Kokeneillekin Lapinkävijöille yllätys oli se, että tälle reitille ei oikeastaan osunut puroja, joissa olisi ollut suoraan juomakelpoista vettä, joten mukana ollut juomavesi kävi päivän aikana niukaksi. Myöskään Näkkälän välituvalla ei ollut kunnollista vedenottopaikkaa, vaan haimme vettä suojärvestä, joka sijaitsi vajaan kilometrin päässä autiotuvasta. Tämä vesi saatiin juomakelpoiseksi keittämällä sekä varsin käteväksi osoittautuneella vedensuodattimella, joka yhdellä kokeneella retkikuntamme vaeltajalla oli mukana. 

Ensimmäisenä päivänä kuljettu matka oli n.20 km ja sen kulkemiseen käytetty aika n.6h (ajasta pitkä ruokatauko poistettu). Hitaasta vauhdista huolimatta tämänkin matkan kulkeminen pyörien ja varusteiden kanssa tuntui kropassa ja illan ruoka ja yön unet olivat oikein tervetulleet, kun sinne asti päästiin. 

2. Päivä, Näkkälän välitupa - Näkkälä - Pöyrisjärvi

Toinen reissupäivämme alkoi vedenhakureissulla ja aamupuurojen keittelyllä. Kaikki olivat valinneet aamiaiseksi puuron, oli se sitten kaupan valmis annospussi tai itse tehty annospussi puurohiutaleita, jossa saattoi olla seassa siemeniä ym. Itselläni oli kaupan valmiita annospusseja, joita söin jokaisella aamiaisella kaksi pussia. Parhaiten täyttäväksi ja nälän pois pitäväksi mukanani olevista vaihtoehdoista osoittautui Elovenan pellava-porkkana-aprikoosi -kaurapuuro.

Näkkälän välituvalta suuntasimme siis kohti Näkkälää. Päivä oli ensimmäistä päivää sateisempi ja keli vaihteli päivän aikana melkoisesti. Ennen Näkkälää pysähdyimme seita-kivellä viemässä oman lahjamme, joka koostui nallekarkeista ja tujauksesta miestä väkevämpää. Rahalla oli moni koittanut näistä lahjahommista selvitä kiven koloissa olevista kolikoista päätellen, mutta reissumme onnistumisesta päätellen, myös nallekarkit Seitalle kelpasivat.

Seita-kiven lahjusreissun jälkeen karautimme pienen asfalttipätkän kautta Näkkälän kylänraittia pitkin Pöyrisjärveä kohti lähtevän mönkijäuran alkuun, jossa pistettiin taukoleiri pystyyn ja syötiin lounasta. Lounasta nautittiin sateen jälkeisessä melkoisen koleassa kelissä ja ylimääräinen taukotakki oli enemmän kuin tarpeeseen ruokailun aikana.

Kun syötyämme jatkoimme matkaa, tuli vastaamme ensimmäinen kunnollinen vesistön ylitys, jonka kyllä halutessaan pystyi kiertämään puista siltaa pitkin. Veden ylitys näytti tässä vaiheessa kuitenkin vielä niin houkuttelevalta haasteelta, että itse päädyin ajelemaan puron yli useampaankin kertaan, vaihtelevalla menestyksellä. Hauskaa oli ja mainioita kuviakin tilanteesta saatiin. 

Myöhemmin sitten kyllä huomattiin, että erilaisia vesistöjen ylityksiä osuu reitille enemmän kuin ehtii laskea ja niitä ei lopulta pysty välttelemään nekään, jotka vähemmän innolla veteen menevät. Tässä kohtaa voikin jo todeta, että ajokenkien kastelemista ei pysty tällä reitillä välttämään ja ne kannattaa valita niin, että kastuminen ei niitä pilaa. Mahdollisimman nopea kuivuminen on tietysti eduksi ja jalat pystyy pitämään kuivempina ja ainakin lämpiminä neopren-sukilla.

Reitti Näkkälästä Pöyrisjärvelle muistutti lienee jo etäisesti sitä, millainen käsitys ihmisillä oli Pöyrisjärven ympäristön maastosta. Reitti oli suurelta osin hiekkaista mönkijäuraa, joka oli suhteellisen mukavaa ajeltavaa myös varusteiden kanssa. Korkeuserot ja varusteiden paino pitivät kuitenkin huolta siitä, että päivämatka, vajaa 30km, vei ilman taukoja n.5,5h.

Olimme kuitenkin hyvissä ajoin Pöyrisjärven tuvalla, jossa päätimme telttojen sijaan majoittua, koska muita yöpyjiä ei ollut. Päivän taival oli tuntunut sen verran kevyeltä, että illalla vielä lähdimme katselemaan ympäristön mahdollisia muita reittejä pyörillä ilman varusteita. Suon ylitys, josta ei kuivin jaloin selvinnyt, sai useimmat kääntymään takaisin mökin lämpöön. Itse jatkoin oppaamme Petterin seurana pidemmän lenkin, josta ei kuitenkaan tuleville reittipohdinnoille tainnut juurikaan hyötyä olla.

Näkkäläjärven välituvalla kun ei isommin vettä ollut tarjolla, päästiin nyt Pöyrisjärvellä pulahtamaan uimaan ja huuhtelemaan kahden päivän hiet iholta. Vesi tuntui hirmuisen kylmältä eikä siellä ylimääräistä aikaa tullut pulikoitua, mutta mukavan puhtaan olon siitä kyllä sai. Sateisen harmaa Pöyrisjärvi hiekkasärkkineen oli myös valtavan kaunis ja Pöyrisjärven autiotupa hyvin varusteltu ja niin tilava, että olo siellä tuntui ihan ruhtinaalliselta.

3. Päivä, Pöyrisjärvi - Lapinkylä - Tshuukisautsi

Kolmantena päivänä edellisten päivien matka alkoi jo tuntua kropassa. Yksi ryhmämme jäsen päätti myös tässä vaiheessa jäädä Pöyrisjärvelle ja palata sieltä omia aikojaan Hettaan odottamaan meitä. Tuntui kurjalta 'jättää' ketään kivasta ryhmästämme, vaikka toisen vaelluspäivän aikana oli käynyt selväksi, että joukosta jäävän 'plussarenkainen' (kapeammat kuin fat biken renkaan) pyörä yhdistettynä keskimääräistä suurempaan tavaramäärään oli liian työläs yhdistelmä riuskallekaan miehelle. Haikein mielin jatkoimme viiden hengen voimin vain todetaksemme, että päätös oli ollut enemmän kuin oikea. Vaikka kolmannen päivän matka oli taas vajaat 30 km, kului sen kulkemiseen pidemmät tauot poisluettuna n.7,5h ja se oli ehdottomasti raskain kaikista vaelluksen päivistä.

Reitin haastavuutta lisäsi useat vesistöjen ylitykset, joista yksi tehtiin vaijerilossilla, n.2km pyöräily rantavedessä, suopätkät, kivinen maasto ja loppuun vielä nousu tunturin yli. Tälle päivälle sattui myös sateisin keli ja raskaassa maastossa eteneminen sateen piiskatessa vaati melkoisesti taistelutahtoa. Vaan sitähän meiltä löytyi ja näin jälkeenpäin tuolta päivältä on tallessa lukuisia huikeita muistoja ja uusia kokemuksia.

Pöyrisjoen ylitys jäi mieltä vaivaamaan, kun kaikkien tarinoiden mukaan joki pitäisi pystyä ohittamaan järven puolelta kahlaamalla alle polven korkuisessa vedessä (Oppaan lisäys: Tällainen matala järven puolelta menevä kahlaus löytyi Pöyrisjärven varaustuvan edustalta, kun ajoimme pyörillä hiekkasärkkää pitkin. Pöyrisjoesta emme kuitenkaan päässeet läpi muuten kuin reisiä myöten kahlaten). Me emme sellaista reittiä löytäneet, vaan vettä oli reilusti reisiin asti, mikä oli syvin kahluu tällä reissulla.

Myös vaelluksemme ainoat porohavainnot osuivat tälle päivälle, kun hieman ennen lounastaukoamme reitillemme osui kymmenkunta poroa, jotka kyllä meitä visusti välttelivät. Illalla tavatun poromiehen mukaan näidenkin porojen tapaaminen oli erikoista, sillä ovat kuulemma näihin aikoihin etelässä sieniä syömässä. Matkalla näimme myös seudulle tyypillistä erikoista 'kuumaisemaa', jossa hiekkadyyneissä on ikään kuin ilman kasvillisuutta olevia kraatereita. Mitä lähemmäs Lapinkylää pääsimme, sitä märempää oli kuljettava maasto ja sitä kovempaa myös sade.

Lapinkylässä reitille osui myös pari talon remonttipuuhissa ollutta poromiestä, jotka kummastuneina katselivat karavaaniamme. Kun heille selvisi päivän kohteemme totesivat he, että sinne on kyllä vielä aika lailla matkaa eikä keli tästä päivän aikana parane. Tätä emme olisi ehkä välttämättä halunneet tietää, vaikka oikeassa olivat molemmissa asioissa. 

Jotenkin uskomattomalla tavalla luonto silti osaa palkita kulkijaa. Olipa keli kuinka märkä hyvänsä ja maasto raskasta, niin jos hetkeksikään ehti käydä mielessä, onko touhussa mitään tolkkua, näki välittömästi jotain niin hienoa, että kaikki epäilykset haihtuivat samantien. Suolla ja märässä maastossa aikamme möyrittyämme reitillä oli yhtäkkiä pieni ja iloisesti pulppuava lähde tai kun harmaassa sadesumussa kapusimme ylös loppumattomalta tuntuvaa tunturin rinnettä, näkyi laella yhtäkkiä hetkellisesti huikea aurinkoinen maisema ennen kun katosi jälleen sumuun. Tänä kolmantena päivänä jos koska, myös vahvistui se asia, että vaeltaminen ei ole nälkäisen hommaa. Tasainen napostelu, kuivatut hedelmät, pähkinät ja jopa karkit pitivät hyvää virettä yllä, vaikka muuten olisikin tuntunut raskaalta.

Illalla saavuimme likomärkinä Tshuukisautsin majalle, joka oli parempiakin päiviä nähnyt. Maja ei ollut Metsähallituksen hallinnoima ja niinpä polttopuiden hankkimiseksi piti alkaa puuhommiin ja majan kunnossakin oli aika lailla toivomisen varaa. Sateen suojan se kuitenkin tarjosi sekä mahdollisuuden varusteiden kuivaamiselle. Illalla sateen tauotessa myös tuplasateenkaari sekä huikaisevat värinen iltarusko saatiin ikuistettua lukuisiin kuviin. Ja laverin nurkissa olevista hiirenpesistä huolimatta jokainen nukkui varmasti makoisat unet kylkikyljessä, herkkuhikisten märkien varusteiden notkuessa yläpuolella katosta. 

4. Päivä, Tshuukisautsi - Naltijärvi

Jokainen aamu kroppa tuntui hieman raskaammalta edellisten päivien rasituksesta. Yritin huolehtia jaksamisesta ja liikkumisen mukavuudesta venyttelemällä joka ilta, mutta aina päivän vaeltamisen jälkeen tuntui tärkeämmältä saada kuivat vaatteet ja ruokaa, joten venyttelyt olivat jääneet aika nopeasti suoritetuiksi. Tshuukisautsin majalla heräilin muita aikaisemmin ja tuntui siltä, että tulossa on tosi hankala päivä, jos kroppaan ei saa parempaa tuntemusta ennen liikkeelle lähtöä. Noin tunnin venyttelyn jälkeen olo oli kuitenkin kuin uudella ihmisellä enkä voinut taas muuta kuin ihmetellä omaa typeryyttä ja laiskuutta kehonhuollon suhteen, koska sen merkitys ei ole mitenkään uusi asia itselleni.

Sateisen päivän jälkeen oli vuorossa kaunis aurinkoinen päivä. Päivän reitti kulki pitkälti tunturissa poroaidan vierustaa ja tarjolla oli hivuttavia nousuja sekä riemastuttavia laskuja. Maisemat tuntureilla olivat huikeita ja sekin tuli opittua, kuinka porotalouden intensiivisyys tekee Suomen puolen maisemasta kovin erilaisen verrattuna poroaidan takana olevaan norjalaiseen maisemaan.

Kännykkäyhteydet olivat olleet satunnaisia jo toisesta vaelluspäivästä alkaen, joten tuntureiden lailla pysähdyttiin joitakin kertoja valokuvaamisen lisäksi mobiiliverkon toivossa, lähinnä laittamaan viestiä kotiin, että hengissä ollaan. Pääasiassa kännykkäverkon ulottumattomissa oleminen tuntui vapauttavalta.

Lounasta syötiin lämpimässä auringonpaisteessa poromiesten päivätuvan kyljessä. Tupaan sisälle ei onneksi kelikään pakottanut, koska tuvan järjestyksenpito oli melko boheemilla mallilla. Loppupäivän maasto oli sitten jo alavampaa, aiempaa hiekkaisempaa ja hieman nopeakulkuisempaa, koska päivän vajaa 30 km matka taitettiin hieman aiempia päiviä nopeammin, hurjasteluun silti sortumatta. 

Ennen viimeistä yöpymispaikkaa, Naltijärveä, kohtasimme reissun ainoan vastaantulijan, joka sattumalta myös oli läskipyöräilijä, joka oli samana aamuna lähtenyt vastakkaisesta suunnasta liikkeelle. Pyörän mahtavan muhkeat 4,8" renkaat aikaansaivat sisäisiä ihastuksen huokauksia ja oman vuokrapyörän 4,0" rengastus tuntui entistä alimitoitetummalta tähän verrattuna. Tälläkin rengastuksella kyllä pärjäsi, mutta paremmalla kuvioinnilla ja isommilla renkailla olisi kyllä omaa osuuttaan voinut helpottaa huomattavasti ja rengastukseen kannattaa pyörää vuokratessa kiinnittää huomiota, jos valinnan varaa on.

Tshuukisautsin tuvan jälkeen Metsähallituksen ylläpitämä Naltijärven tupa tuntui taas luksukselta, kun puita oli valmiina tuvassa ja ulkohuussikin löytyi. Olimme kahvipaussia pitäneen poromiehen lähdettyä mönkijällä jatkamaan matkaansa, ainoat Naltijärvellä, joten yöpyminen tapahtui tälläkin kertaa tuvassa teltan sijaan. Itse olisin halunnut kokeilla uutta makuupussiani telttaolosuhteissa edes yhtenä yönä, mutta laiskuus vei voiton, kun telttailukaveria ei löytynyt. Vaan mikäs meidän oli tuvassa ollessa. Naltijärvi tarjosi virkistävän uimapaikan sekä tilavan ja siistin tuvan yöpymiseen.

5. Päivä, Naltijärvi - Kurkkioharjut/Käkkälöjoki - Kalmakaltio

Viimeisen päivän aamuna sateli taas ja kun tiedossa oli, että päivämatka on lyhyempi ja maasto helppokulkuisempaa, emme pitäneet mitään kiirettä lähtemisen kanssa. Ei aiempinakaan aamuina ani varhain oltu lähdetty, mutta aamulla paisteltiin ja maisteltiin oppaamme illalla kalastamaa ahventa sekä nautittiin lettuja, jälkimmäisiä tietysti ihan vain rinkan keventämisen hengessä. Hyvin herkutelleina aloitimme viimeisen päivän kahdenkymmenen kilometrin taipaleen. Maasto olikin jo edelliseltä päivältä tuttua hiekkaista ja pienipiirteisempää maastoa, josta Pöyrisjärven erämaa varmaankin tunnetaan parhaiten. Tutuiksi tulleista purojen ja muiden kosteiden maastonkohtien ylityksistä saimme nauttia myös viimeisenä päivänä.

Viimeisen päivän varalle oppaallamme Petterillä oli meille mahtava maisemayllätys, kun poikkesimme polulta sivuun ihmettelemään Käkkölöjokeen rajautuvia Kurkkioharjuja ja niiden muodostamia jyrkkiä ja korkeita hiekkaisia joen törmiä. Tähän pysähdykseen osui pahimmoilleen viheliäinen sade yhdistettynä kovaan tuuleen, mutta maisema oli siitä huolimatta enemmän kuin näkemisen arvoinen.

Tämän pysäyttävän maiseman jälkeen valtasi jonkinmoinen seikkailuväsymys, ja viimeiset kilometrit tuli ehkä taitettua jo Kalmakaltion päätepiste mielessä. Reitiltä hivenen sivussa olevan Kalmakaltion autiotuvan sijaan päätimme retkemme Kalmakaltion laavulle, johon tilattiin kuljetus meitä noutamaan. Kuljetusta odotellessa kävin laavun takana olevassa joessa uimassa reissuhiet pois, minkä jälkeen oli mukava vaihtaa kuivaa ja puhdasta vaatetta päälle. Ennen kuljetuksen saapumista kokkailtiin vielä viimeinen reissuruoka trangialla ja nautiskeltiin rinkan syövereistä mahdollisesti löytyviä herkkuja.

Tunnin matka Hettaan, missä jälleen pyörien kyydistä purkamisen, kyydin maksaminen ja muun järjestelyn jälkeen meitä odotti Hetan majatalossa sama tuttu huone ja lämmin sauna sekä tietysti Pöyrisjärveltä jo paluumatkalle kääntynyt reissukaverimme. Iloisen jälleennäkemisen merkeissä kävimme vielä illalla yhdessä syömässä lähes koko porukalla.

Seuraavana aamuna Hetan majatalon yltäkylläisen aamiaisen jälkeen lähdimme kolmella autokunnalla kohti etelää. Yhteinen matkamme jatkui Ouluun saakka, jossa kävimme vielä syömässä ja jonka jälkeen tiet erkanivat autokunta toisensa jälkeen. Oma matkani kotiin kesti taukoineen kaksitoista tuntia. Seuraavana aamuna oli edessä työpäivä, vaikka fiksua olisi ehkä ollut levätä päivä-pari ennen töihin menoa.

Jälkiviisasteluita

Lupasin oppaallemme Petterille kirjoittaa omasta reissustani. Se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, koska kokemus oli jotain todella ainutlaatuista ja sen pukeminen sanoiksi tuntuu hankalalta, etenkin niin, että vaellusta harkitseville olennainen tulisi kiteytettyä.

Vaeltamista reissu ei ollut, ainakaan vaeltamiselta hiljaisuutta ja meditatiivista kokemusta hakevalle. Pyörän vapaaratas rätisee, varusteet kolisevat ja pyöräily vaatii eri tavalla keskittymistä kuin käveleminen, joten maisemien katselu ja luonnon/hiljaisuuden kuuntelu eivät onnistu samalla tavalla kuin esim. patikoidessa.

Pyöräilyäkään tämä reissu ei ollut siinä mielessä, kun muutaman tunnin päiväreissuihin varustautunut maastopyöräilijä asian mieltäisi. Varusteet hidastavat matkaa eikä rinkka selässä ilotella edes alamäessä samalla tavalla kuin tavallisessa polkuajossa. Itsensä haastaminen teknisesti tai kovaa kuntoa vaativassa maastossa ei välttämättä ole järkevää, koska jos loukkaa itsensä, riskeeraa oman ja muiden reissun. Toisaalta myös jaksamisesta täytyy pitää huoli, joten valtaisia voimankoetuksiakin esim. tuntureille nousuissa kannattaa välttää, jotta voimat riittävät vielä viiden tunnin päästä tai kolmen päivän päästä. Seikkailu onkin tälle reissulle oikein hyvä nimi. Useimmat pyöräilijät ja vaeltajat voivat varmasti kokea vastaavalla reissulla jotain täysin uutta samalla nauttien luonnosta ja haastaen itsensä.

Omasta reissustani tai sen varustautumisesta en muuttaisi paljoakaan. Reissupäivät olisi hyvä ajoittaa mahdollisuuksien mukaan niin, että autojunien aikataulut sopivat molempiin suuntiin. Vuokrapyörien ominaisuudet kannattaa selvittää hyvissä ajoin ja ne kannattaa ehdottomasti koeajaa maastossa ennen varsinaiselle vaellukselle lähtemistä. Vuokrapyörän ominaisuuksiin ei voi määräänsä enempää vaikuttaa, mutta niissä kohdin missä voi, kannattaa omaa mukavuuttaan ajatella (esim. polkimet ja satula). Pyörävaelluksessa korostuu mielestäni jopa patikointia enemmän varusteiden määrä, joten ylimääräistä painoa kannattaa todellakin välttää. Mikäli pyörälaukkuja on, niiden sijoittelua kannattaa todella harkita ja panostaa laatuun. Vaikka turhaa painoa kannattaa välttää, ruuan suhteen olisin silti sillä linjalla, että mielummin ruokaa on mukana liikaa kuin liian vähän. Nälkäisenä vaeltaminen ei ole mukavaa. Vaatteissa ja varusteissa riittää hyvin vaelluksen järjestäjän listaamat varusteet.

Itselleni parasta antia reissussa oli erilainen, erikoinen ja monipuolinen maasto. Enkä voi kieltää etteikö omalta osaltani reitin suola olisi ollut se, mikä jollekin toiselle oli luultavasti suurin koetus, eli jatkuvat vesien ylitykset, kunnon vesi/kuraralli. Erityisen nautinnollista on myös elämän yksinkertaisuus vaelluksella. Päivän matkan aikana keskitytään etenemiseen ja riittävän energiatason ylläpitämiseen, päivän päätyttyä kuivien vaatteiden päälle saamiseen, syömiseen ja lepoon. Muulla ei juurikaan ole väliä.

Olin myös iloisesti yllättynyt siitä, kuinka kivoja ihmisiä reissussa oli, kuinka hyvä yhteishenki meillä oli ja kuinka mukavaa meillä oli silloinkin yhdessä, kun yksilötasolla oli ehkä haastavampia hetkiä. Reissun päätyttyä oli sellainen olo, että lähtisin tämän porukan kanssa koska vaan uudestaan vaeltamaan. Eikä se ajatus ole muuttunut arkeen palaamisen jälkeenkään. Kiitos siis oppaallemme Petterille ja kanssaseikkailijoille ikimuistoisesta reissusta!