Haltin valloitus 2016 - vaelluskertomus

Unelmasta on tullut totta. Kun avasin ilmoittautumisen Wild Adventures Northin ensimmäiselle testivaellukselle, en tiennyt mitä odottaa. Pian se kuitenkin selvisi: seuraavan vuorokauden aikana noin 300 ihmistä liittyi perustamaani Facebook-ryhmään. Sähköpostiin tuli viestejä useilta kymmeniltä ihmisiltä, jotka olivat kiinnostuneita opastetusta vaelluksesta Lapin erämaassa.

Valmistautumista

Ilmoittautumisen jälkeen asiakkailla oli kahdeksan kuukautta aikaa valmistautua vaellukseen. Heidän sähköpostiinsa toimitettiin 13 sivuinen retkisuunnitelma, joka sisälsi tarkat ohjeet pakkaamisesta, varusteista, ruoasta, aikatauluista, reiteistä, turvallisuudesta ja muista elintärkeistä asioista. Vaikka annoin jo valmistautumisvaiheessa testiasiakkailleen kaiken tarvittavan avun, jokaiselta edellytettiin henkilökohtaista ajallista, fyysistä ja rahallista panostusta. Viikon mittaiselle erämaavaellukselle valmistautuminen ei tapahdu yhdessä illassa. Etenkin ensikertalaiselta se vaatii paljon aikaa, rahaa ja energiaa.

Ensimmäistä vaelluspäivää edeltäneenä iltana saavuimme sopimillamme kimppakyydeillä Kilpisjärvelle. Lunastimme varaamamme mökit ja keräännyimme tekemään viimeisiä valmistelujamme ennen seuraavan aamun koitosta. Tässä vaiheessa kaikki seitsemän testiasiakasta olivat toisilleen tuntemattomia. Tiesin että seuraavan viikon aikana erämaa tekisi tehtävänsä. Tulisimme sieltä takaisin tiiviinä ja hienosti ryhmäytyneenä retkikuntana. Monien tiet tulevat varmasti kohtaamaan vielä uudelleenkin.

"Se ilman raittius, sen huomasi jo heti Kilpisjärvellä autosta noustessa. Samanlaiseen ilmaan ei täällä etelässä törmää." - Katja

Moni testiasiakkaistamme ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt Kilpisjärvellä, puhumattakaan yön yli kestävistä vaelluksista. Riskit olivat minulla ja apuoppaallani tiedossa. Erämaa ei ole leikin asia. Sen vaikeakulkuinen maasto ja vaikeasti ennakoitavat sääolosuhteet pistävät joka kerta nöyräksi. Siellä voi sattua ja tapahtua sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tiesin sen omasta kokemuksestani, viruneena kuumeessa kolme päivää puhelinkenttien ulottumattomissa.

1. Vaelluspäivä: Luulot ja mehut pois!

Hyvin levätyn yön ja runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme siirtymään vaelluksen lähtöpisteelle: tien varressa olevalle levikkeelle Norjan puolelle. Toinen auto jätettiin paluupisteelle, Kilpisjärven luontotalon pihaan. 

Ensimmäisenä päivänä matkaa oli taitettavana noin 16 kilometriä. Aloitimme aamupäivällä kirkkaassa ja kuivassa kelissä. Päivän ylin lämpötila oli noin 10 astetta, joka ei ollut yhtään liian kylmä. Rinkkaa kantaessa tuli hiki joka tapauksessa. Päivän aikana keli muuttui sateisemmaksi. Vaelluksen alkaessa näimme vielä puitakin, mutta pian ympärillämme oli silmien kantamattomiin karua erämaata. Siellä eivät elä muut kuin matalat tunturikasvit, petoeläimet, porot ja sopulit. Puita tulisimme näkemään seuraavan kerran vasta vaelluksemme loppupuolella.

Olimme perillä Lossujärven tuvalla vasta illalla. Koko päivän kestänyt vaellus oli ottanut varmasti mehut ja luulot pois jokaiselta, myös itseltäni, taas kerran. Onneksi rinkkaan tottuminen ja ruoan väheneminen tulisivat keventämään kulkuamme seuraavien päivien aikana. Jokaisesta tuntui varmasti hyvältä saada laskea rinkka selästä ja riisua kengät rasituksen polttelemista jaloista. Loppuilta kului iltapalan valmistuksessa ja varusteiden kuivaamisessa kamiinan ympärillä. Seuraavan viikon ajan elämämme tulisi olemaan tätä. Ei suihkua, ei sänkyä, ei sähköä, ei internettiä, ei puhelinverkkoa, ei uutisvirtaa, ei autojen ääniä eikä kauppoja. Ainoastaan mykkä, karu ja armoton erämaa, joka oli kuitenkin jylhällä tavalla kaunis.

"Kauaskantoinen 'tyhjyys' oli pysäyttävää. Lintujen viserrykset ja purojen virtausäänet kuitenkin toivat eloa. Miniatyyrikasveja oli kiva bongailla. Monissa kasveissa oli todella kauniit kukat, jotka jäi helposti koon takia huomaamatta." - Katja

2. Vaelluspäivä: Suunnitelman muutos

Herätyskello soi aamulla klo 7:00. Yhdeksänhenkisen retkikuntamme aamutoimiin ja lähtövalmisteluihin kului joka aamu noin 2-3 tuntia, sillä emme pitäneet turhaa kiirettä.

Toiset olivat nukkuneet äärimmäisen sikeästi, mutta toiset huonommin. Osa oli tehnyt yöllä ulkohuussissa käydessään havainnon, että vaikka oli jo elokuu, Lapin yötön yö oli läsnä hyvin konkreettisesti. Taivas antoi valoaan läpi yön. Valaisimia tarvittiin ainoastaan tuvassa.

Tänä iltana olisi tarkoitus leiriytyä teltoilla Pihtsusjärven pohjoispäädystä lähtevän Bihcosjohkan varteen. Se olisi vaelluksemme ainoa leiripaikka, josta puuttuisi kokonaan tupa. Suunnitelma oli alkanut mietityttää jo edellisiltana. Kuivassa ja kauniissa kelissä se olisi toiminut mainiosti, mutta taivas näytti siltä, että se antaisi vettä vielä usean päivän ajan. Telttailu ei siinä kelissä kuulostanut kovin mukavalta, etenkään kun matkaa olisi vaellettavana vähintään saman verran kuin eilen.

Emme tahtoneet apuoppaani Jontin kanssa rääkätä testiasiakkaita. Vaikka retkikunnan mieliala oli korkea ja motivaatio hyvä, päätimme muuttaa reittisuunnitelmaa siten, että olisimme illalla Pihtsusjärven tuvalla. Uutinen oli helpotus erityisesti niille, joiden vaatteet eivät olleet kunnolla kuivuneet yön aikana ja jotka kokivat olonsa hieman vilustuneiksi.

"Vaikka kelit olivat alkuviikosta huonot, niin ei haitannut yhtään. Jotenkin porukka hitsaantui yhteen kun oli vähän hankalaa. Yhdessä tekemisen meininki oli huikeaa, ketään ei jätetty yksin. Pystyi luottamaan siihen, että kyllä joka juttuun aina ratkaisu löytyy ja päästään jatkamaan matkaa." - Laura 

Kulkemamme reitti näkyy alla olevassa kartassa vihreällä. Lähtöpaikka on merkitty mustalla palluralla Lossujärven varteen tuvan kohdalle. Seuraava musta pallura on Urtas-Hotelli niminen autiotupa Riimmajärven rannalla. Siellä pidimme lounastauon. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän olisi pitänyt lähteä nousemaan sieltä punaisella merkittyä reittiä pitkin Govddosgaisin ja Bihcosnjunnin välisen satulan yli Pitsusjärven rantaan. Sinisellä näkyy tavallisin reitti, jota vaeltajat kulkevat Urtas-Hotellilta Pihtsusjärven tuvalle. Me oikaisimme hieman ja ylitimme Pitsusjärven eteläpäädystä lähtevän Pihcosjohkan paikasta, jonka Urtas-Hotellilla tapaamamme vaeltajat meille osoittivat. Verrattuna yleisemmin käytettyyn kahlaamoon, joki oli helpompi ylittää paikasta, josta tällä kertaa menimme.

3. Vaelluspäivä: Rakkapeltoa

Jo edellisenä iltana osa retkikuntamme vaeltajista kokivat olonsa vilustuneiksi ja kuumeisiksi. Lisäksi mukanamme oli kaksi koiraa, jotka eivät välttämättä pärjäisi Haltin teräväkivisillä rinteillä. Aamulla vahvistui tieto, että neljä meistä ei tänään liikkuisi mihinkään, vaan jäisi lepäilemään tuvalle huomiseen saakka. Haltin valloitus jäisi heidän osaltaan tällä kertaa väliin. Me loput viisi kävisimme tänään valloittamassa Haltin, jäisimme yöksi Haltin tuvalle ja tulisimme huomenna suunnilleen lounasaikaan takaisin tänne Pitsusjärven tuvalle. Saimme vain toivoa, että kaikki olisivat siihen mennessä saaneet levätä sen verran, että pystyvät jatkamaan matkaa.

Lähdimme siis viiden hengen vahvuisella retkikunnalla liikkeelle kohti Haltia. Matkan varrella pysähdyimme valokuvaamaan paria kaunista vesiputousta. Näkyvyys oli niin sumuinen, että Halti oli lähes kokonaan peittynyt. Keskipäivällä saavuimme Haltin juurella olevalle tuvalle. Aloimme lounastaa ja valmistautua suureen koitokseen: Haltin huiputukseen.

Pastan keittyessä Kilpisjärven tuttu sininen helikopteri laskeutui yllättäen tuvan vierustalle. Ulos kopterista astui kaksi pilottia ja kaksi muuta miestä. Uteliaan tiedustelumme myötä selvisi, että kyseessä olivat Lapin Kansan toimittaja sekä valokuvaaja, jotka olivat tulleet tekemään seuraavan lauantain lehteen juttua norjalaisten aikeista lahjoittaa Haltin huippu Suomelle. Pääsimme sattumalta haastateltaviksi kahden aukeaman kokoiseen juttuun. Toista aukeamaa koristi myös kuva meistä. Lue skannattu Lapin Kansan juttu täältä.

Toimittaja tiesi myös kertoa, että tänään on tasan 83 vuotta siitä kun alkuperäiset Haltin valloittajat nousivat huipulle. Retkikuntaan kuului kolme naista, joista Kaarina Kari kirjoitti 1930-luvulla kirjan Haltin valloitus. Tuona aikana varusteet olivat vielä kehittymättömiä ja painavia, joten ne kulkivat mukana poron selässä. Retkikuntaan kuului siksi myös lappalainen Piera Roksi, joka toimi poron hoitajana ja oppaana. Oppaana Pierasta ei tosin ollut suurta hyötyä: hän ei tuntenut seutua eikä osannut lukea karttaa.

Pakkasimme päiväreppuihin vettä ja välipalaa. Aloimme nousta Haltin rinnettä ylös, kohti huippua joka oli täysin sumun ja pilven peitossa. Noin tunnin verran rakassa rämmittyämme Haltin rakenne oli selvä kaikille:

"Siis tämä Haltihan on käytännössä jättimäinen kivikasa"

Silmien kantamattomiin näkyi pelkkää rakkaa. Jokainen askel tuli valita tarkasti. Rinteellä ei kasvanut tai elänyt juuri mikään. Sankka vesisumu ja tihkusade tuntuivat koko ajan lisääntyvän kiivetessä. Vähän väliä huippu näytti jo olevan edessämme. Kohta kuitenkin sen takaa paljastui lisää rinnettä. Kun rinne oli kiivetty, taas paljastui lisää rinnettä, joka meni yhä kauemmaksi ja yhä korkeammalle. Kivikko muuttui punertavaksi. Halti erottuu muista tuntureista punertavan kivensä vuoksi. Ylempänä kivikko muuttui taas harmaaksi. Silloin tiesin huipun olevan lähellä. Kohta keltainen rajapyykki tulikin esiin. Yhtäkkiä olimme perillä: Suomen korkeimmalla kohdalla.

Haltilla ei ole varsinaista terävää huippukohtaa. Sen laki on melko tasainen ja laaja alue. On vaikea erottaa silmin, mikä on sen korkein kohta. Noin 40 metrin päästä rajapyykistä se kuitenkin löytyi: Norjan puolella oleva hieman korkeampi kohta, jossa oli kiveen isketty metallitappi. Harmittelin huonoa näkyvyyttä. Tästä kohdasta näkyisi kirkkaalla säällä Norjan puolella oleva lumihuippujen kaunis rivistö. Asiakkaat eivät sitä tienneet. Heille tämä oli itsessään jo unohtumaton kokemus. He olivat kiivenneet Suomen korkeimmalle kohdalle, 1324 metriin.

Kaivoin puhelimen esiin tarkistaakseni tekstiviestit, mutta jouduin laittamaan sen heti takaisin taskuun. Vaakasuora tuuli yllätti piiskaniskun lailla. Se toi mukanaan paksua vesisumua, joka kasteli kaikki vaatteet läpimäriksi muutamissa kymmenissä sekunneissa. Aivan kuin joku olisi kytkenyt sadettimen päälle. Kukaan meistä ei ehtinyt laittaa sadevaatteita päälle ennen kuin se oli jo myöhäistä. Otimme vielä muutamia hätäisiä kuvia todisteiksi valloituksesta. Halusimme äkkiä pois. 

Yritin epätoivoisesti löytää vielä geokätköä, mutta ajattelin että se saa jäädä ensi kertaan. Sitten eräs asiakas huomasi sen: se oli aivan silmiemme edessä, hyvin näkyvällä paikalla. Laittaessamme nimiä Haltin käyntikirjaan, laitoin nimimerkkini myös geokätkön lokiin. Kätkön löytänyt asiakas ei harrastanut kätköilyä, mutta päätti aloittaa sen nyt. Tyylikkäästi aloittikin, ensimmäisenä kätkönään yksi Suomen syrjäisimmistä kätköistä. Sitten äkkiä alas muiden perään!

Huipulla käynti oli palkitsevaa. Alastulo sen sijaan otti voimille, etenkin märissä vaatteissa. Tuuli ja kosteus eivät onneksi olleet niin pahoja alempana. Ensimmäistä kertaa koko vaelluksen aikana meille näyttäytyi jopa pilkahdus sinistä taivasta, aivan kuin lupaillen parempaa keliä. Alhaalla meitä odotti Haltin tupa, jonka olimme onneksi lämmittäneet ennen kiipeämiskoitosta.

4. Vaelluspäivä: Pihtsusköngäs

Kävellessämme Haltilta takaisin Pihtsusjärvelle, jännitimme mikä mahtoi olla retkikuntamme loppuosan tilanne. Tuvalle oli jäänyt vuorokaudeksi melko puolikuntoisia ja ryytyneitä vaeltajia, mutta takaisin tultuamme vastassamme oli onneksi hyvin levänneitä ja lähtövalmiita vaeltajia. Saimme jatkaa matkaa kokonaisella retkikunnalle kohti Meekoa.

"Se, että en päässyt Haltille, ei harmita laisinkaan. Se yksi lepopäivä teki todella hyvää ja saatiin siinä kamat kunnolla kuivattua! Tämän jälkeen onneksi kelikin parantui." - Katja

Päivän kohokohta oli ehdottomasti 17 metriä korkean Pihtsusköngäs-putouksen näkeminen. Olimme ohittaneet sen jo toissapäivänä toiselta puolen, mutta tällä kertaa keli oli parempi ja pysähdyimme valokuvaamaan. Näytin rohkeimmille kiipeilyreitin alas aivan putouksen juureen.

Putouksen juurella tulee ihmetelleeksi, että tällainenkin paikka löytyy omasta kotimaastamme. Moni suomalainenkaan ei sitä tiedä. Putous on maamme korkein vapaasti putoava putous, mutta hyvin syrjäisellä paikalla. Sen nähdäkseen on oltava valmis kulkemaan erämaassa pitkiä matkoja. Pihtsuskönkään massiivisuudesta voi saada käsityksen vasta kun on itse katsellut ja kuunnellut sen pauhinaa.​

Meekonvaaraa lähestyessämme näimme horisontissa kahden vänkyräisen koivun siluetit. Se oli jotain uutta useita päiviä kestäneen täysin puuttoman maiseman jälkeen. Mitä alemmas laskeuduimme, sitä enemmän puita alkoi näkyä. Eräässä vaiheessa kävelimme kauniin koivikon keskellä, aivan kuin satumetsässä. Pian puut kuitenkin taas loppuivat ja puuton alue tuli takaisin pariksi päiväksi.

Kun Meekon tupa lopulta näkyi, uskon meidän kaikkien saaneen jo tarpeekseen päivän tarpomisesta. Yhdellä vaeltajallamme olivat alkaneet jo polvetkin kipuilla. Päivän aikana kuljettu matka oli pitkä. Meille jotka olimme lähteneet aamulla Haltin tuvalta saakka, oli kertynyt kilometrejä lähes 20.​

"Se mikä tuolla oli todella jännää niin matkojen arvioiminen ei kyllä onnistunut ollenkaan. Kaikki näytti olevan todella lähellä, mutta samalla niin kaukana. Lisäksi oli hauska kuulla muiden vaeltajien juttuja ja kokemuksia reissun varrelta, joita nähtiin aina uudestaan ja uudestaan eri tuvilla. Oli myös hauska huomata, miten erilaiset käsitykset ihmisillä oli jonkin reitin helppo- tai vaikeakulkuisuudesta."- Katja

5. Vaelluspäivä: Lettuja!

Kilometrejä oli tänään alle kymmenen ja olimme tuvalla kerrankin ajoissa. Monelle vaeltajalle Kuonjarjoen tupa toimii pelkkänä välietappina, kun he kävelevät Meekolta suoraan Saarijärven tuvalle. Itse olin suunnitellut reittimme siten, että sen loppupuolella on varaa kiristää tahtia yhden päivämatkan verran. Siihen ei kuitenkaan ollut enää syytä, joten saatoimme hyvillä mielin jäädä yöksi tähän. Teki varmasti kaikille hyvää, että aikaa jäi muuhunkin kuin varusteiden kuivaamiseen ja ruoan valmistamiseen. Kelikin alkoi näyttää paremmalta. Sade joka oli alkanut jo eilen pätkiä, oli nyt loppunut kokonaan. 

Tässä vaiheessa vedin koko vaelluksen ajan tarkoin varjelemani ässän hihasta: lettutaikinat! Tällaisia asioita osaa arvostaa uskomattoman paljon näissä olosuhteissa. Tuvalta löytyi valurautapannu ja kaasuhella, joiden avulla letut valmistuivat hetkessä. Taikinaa riitti useammalle kierrokselle. Hilloa valmistimme mehukeittoaineksista. Loppuillan ohjelma oli vapaa. Se käytettiin tehokkaasti suorittamalla "välikuolema" tuvan makuulaverilla, käymällä uimassa Kuonjarjoessa ja kiipeämällä läheisen rinteen laelle ihailemaan ilta-aurinkoa. Oli huojentavaa tietää, että huomenna olisi taas yhtä helppo päivä tiedossa.

6. Vaelluspäivä: Yli 200 poroa

Lähtövalmistelut olivat käynnissä. Emme pitäneet turhaa kiirettä, sillä tänään olisi taas helpompi päivä: alle 10 kilometriä. Kohta joku tuli tuvan takaa ja viittoi muille:

"Hei tulkaa kattomaan, täällä on muutama poro!" 

Reilusti yli sata poroa seisoskeli aivan tupamme takana. Kukaan meistä ei ollut huomannut niitä aikaisemmin. Emme tienneet mistä ne olivat siihen ilmestyneet. Kun asiakkaat rynnistivät ottamaan kuvia, alkoivat porot äännellä varoitukseksi muille:

"Onk!... Onk!... Onk!..."

Sadat sorkkaparit naksahtelivat tokan perääntyessä läheisen rinteen taakse. Se kuulosti vaimealta rätinältä ja ritinältä. Kohta suunta kuitenkin vaihtui ja ne uskaltautuivat takaisin. Rinteen takaa tuli jatkuvalla syötöllä entistä enemmän poroja. Arvioimme tokan kooksi yli 200 yksilöä. Lähdimme niiden kanssa lähes yhtä matkaa kohti Saarijärven tupaa. Keli oli aurinkoinen ja melko tyyni. Loistava alku päivälle!

"Olin ensimmäistä kertaa Lapin erämaassa ja ylipäätään Lapissa. Päätavoitteena oli nähdä poroja. Se toteutui! :D" - Katja

Tultuamme perille Saarijärven tuvalle, yksi asiakkaistamme otti käteensä kynän. Tuvan vieraskirjaan syntyi kirjoitus, joka kuvaa fiiliksiämme paremmin kuin hyvin:

Huomenna jatketaan kohti Kilpisjärveä, joten ilta on kulunut lähinnä viimeisten Knorrien sekä Blå Blandien tuhoamisessa. Nokka umpeen ja ääntä kohti, kuuluu sanonta Knorrin tehtaalla. Viikon aikana olemme makumatkailleet Italialaisen pastekeittiön monipuolisissa sfääreissä, välillä myös hypitty Atlantin toiselle puolelle maistelemaan Meksikon antimia. "Supisuomalainen" lämmin kuppi -tuoteperhe on saanut meiltä vastaanottavaisen testiryhmän, tosin emme tiedä löytyykö meistä jatkossa tämän tuotteen aktiivikäyttäjiä.

"Samaa moskaa, eri päivä" -mottomme on saanut kyllästyneimmät harkitsemaan DO ITE -asennetta ensi kerraksi. Elikkäs kuivurit tilaukseen ja sienimettälle mars!

Viikko on pitänyt sisällään lähes 100 kilsaa lompsimista, ärräpäitä, pistävää hikeä, kompurointia, kipuilua ja kuumeilua. Yhdellä menee kengät vaihtoon ja toisella polvet, mutta yksi asia on varma ja se on se, ettei kukaan meistä palaa samana mirkkuna tai markkuna takaisin kaupunkiin. Reissuun lähtiessä ei meillä kellään ollut aavistustakaan (lukuunottamatta kolminkertaista Haltin valloittaja-opastamme) mistä tässä reissussa tulee olemaan kysymys. Ja veikkaan myös, että rakas oppaamme Petteri on saanut jotain uutta ammennettavaa viikostamme.

Viikon alussa olimme 9 tuntematonta toisillemme, viikon lopussa olemme yhtä. Siitä elämässä on myös kysymys, ollaan hetki tässä ja sitten lähdetän jatkamaan matkaa. Siinä lie piilee yksi elämän salaisuuksista. Hetkessä olemisessa.

Kiitos suuri ja mahtava luonto, kiitos teille kauniit ihmiset <3 <3 <3 Pidetään luonto puhtaana, pidetään toisistamme huolta!

Tämä mirkku kiskoo viimeiset "mehicot" naamariin, toivoo Knorrin tehtaan alasajoa ja parempaa huomista jokaiselle.

Koko RAKKASTELIJAT Ry:n puolesta kuittaa Hande.

PS. Nähty-listalla porot, riekot/kiirunat, kapustarinta, joku oravan näköinen mustalla töpöhännällä sekä RAKKAA.

"Rakasta rakkaa

rakkaalle rokkaan

jos et sitä hokkaa

ei oo asiaa mun rakkoon" :)

7. Vaelluspäivä: Takaisin sivistyksen pariin

Oli koittanut päivä, jolloin päästäisiin taas sivistyksen pariin. Sitä mukaa kun maisemat alkoivat latistua, ryhmän vauhti alkoi odotetusti kasvaa. Kaikki halusivat päästä pitkästä aikaa syömään oikeaa ruokaa, peseytymään, vaihtamaan ylle puhtaat vaatteet ja nukkumaan oikeassa sängyssä. Siitä huolimatta puheet olivat jo nyt ikävöiviä erämaata kohtaan. Moni meistä tahtoi jo nyt takaisin tuntureille. Erämaa oli jättänyt meihin jälkensä ja se kutsuu omiaan edelleen.

Vaikka vaelluksella oli vaikeitakin hetkiä, aika kultaa muistot. Sadepäivät, mäkäräiset, flunssainen olo, märät vaatteet, väsymys ja pussiruoat eivät enää murehduta. Hauskat ja kauniit muistot peittävät kaiken sen. Päällimmäisenä reissusta jäivät mieleen kanssavaeltajien kanssa vietetyt hauskat hetket, vastapaistetut letut, erämaan puhtaat ja kirkkaat vedet sekä lumoavan kauniit maisemat.

"Kertakaikkiaan huippu reissu ja sattui matkaan vielä mukavat reissukaveritkin. Toivottavasti tullaan pitämään vielä yhtä jatkossakin ja saa seuraa tulevillekin reissuille." - Katja

Taiska - Haltin häät

"Kun ihmiskunnan aamu vasta alkoi sarastaa

ja Lappi oli jättiläisten maana

kaunis Malla-neito alkoi häitään valmistaa

sulhasenaan nuori uljas Saana Kaikkialta kansaa saapui Haltiin juhlimaan

ja kirkonkellot häitä alkoi soittaa

silloin astui kirkkoon tumma Pältsa Ruotsinmaan

hän vaimokseen myös Mallan tahtoi voittaa Hän aikoi estää häät ja kutsui velhot avukseen

ja pian saikin juhlakansa kuulla kauhukseen

kun pohjoisesta vyöryi jää

ja yltyi tuuli Kirkkokansa pakeni ja Mallaa sylissään

myös Saana alkoi juosten turvaan kantaa

he kauas eivät ehtineet kun jäivät alle jään

ja jähmettyivät Kilpisjärven rantaan On aikakaudet tuntureiksi heidät muuttaneet

ja Kilpisjärven kasvattaneet Mallan kyyneleet

kun jäinen pohjoistuuli soi

myös itkee Saana"

Kysy ja keskustele vaelluksesta facebookissa

Vinkkejä vaelluksesta Käsivarren ympäristön kohteissa ja reiteillä voit kysyä ja löytää Käsivarren vaeltajat -ryhmässä. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostilistallani saat säännöllisesti hyödyllisiä vaellusvinkkejä

Sähköpostilistallani on hyvä meininki! En lähetä pelkkiä mainoksia, vaan enimmäkseen hyötysisältöä. Jos et saa viestejä pitkään aikaan, tarkasta roskapostikansiosi (varsinkin jos olet Hotmail- tai Gmail käyttäjä). Viesteihini saa vastata ja minä vastaan sinulle takaisin. Voit erota listalta milloin haluat.