Kuolleenmiehensaari (Tarinoita Saamenmaalta, osa 1)

28.12.2019

Johdanto - Tarinoita Saamenmaalta, osa 1

Lappi ja Saamenmaa on tuhansien tarinoiden maailma. Ne ovat säilyneet sukupolvelta toiselle ja useimmat niistä juontavat juurensa muinaisuuteen. Monia näistä tarinoista ei löydy internetistä, vaan ainoa keino päästä niihin käsiksi on pitää korvat auki kun paikallinen avaa suunsa. Valitettavasti monet tarinat ovat kadonneet menneiden sukupolvien myötä unholaan, eikä niitä enää koskaan tulla kuulemaan. Tämän blogini yksi tärkeimmistä tehtävistä on vaalia sitä arvokasta tarinankerronnan perinnettä, joka on aina kuulunut Lappiin ja Saamenmaahan. Nostamalla vanhoja, katoamisuhan alla olevia ja jo suuren yleisön unohtamia tarinoita internetiin ne saavat toivottavasti uuden elämän ja yhä useampi voi tavoittaa ne.

Kuolleenmiehensaari

Kuolleenmiehensaari - nimi joka pisti silmääni navigoidessani melontareittiä saaren ohi kulkevaa koskea pitkin Hirvasvuopioon. Paperikartassa nimeä ei näkynyt, mutta digitaalisessa maastokartassa se ponnahtaa esiin kun tarkentaa riittävän lähelle. Melomani koski oli nimeltään Kuolleenkoski ja/tai Kuollutniva. Normaalisti näin mitättömän kokoisilla saarilla, koskenpätkillä ja suolampareilla ei edes ole nimeä yli 2200 neliökilometriä kattavassa Käsivarren erämaassa. Hirvasvuopiossa yöpyessäni pohdin mikä kirous tällä alueella mahtaa olla, kun se on täynnä näin katkerasti nimettyjä maamerkkejä?

Melontaseikkailuni jälkeen kaivoin tietoa Hirvasvuopion historiasta, joka tuntui kadonneen menneiden sukupolvien mukana unholaan. Onneksi ymmärsin lopulta kysyä facebookissa yli 2000:n jäsenen Käsivarren vaeltajat -yhteisöstä. Satuin olemaan äänessä juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, sillä yksi tiesi asiasta jotain ja hän laittoi minulle kopion vanhasta Seppo Ahon kirjoittamasta artikkelista, jonka lähde on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Se valaisee kattavasti koko alueen katkeran historian ja samalla tietysti myös paljastaa syyn paikannimille.

"Hirvasvuopio

Todenperäinen kertomus erään Käsivarren kylän kohtaloista

Hirvasvuopio sijaitsee Käsivarren itäosassa noin kolmen kilometrin päässä Norjan rajalta. Nimensä se on saanut Lätäsenossa olevan samannimisen vuopion mukaan. Matkaa sinne on Käsivarren tiestä entistä saksalaistietä pitkin noin viisikymmentä kilometriä. Hirvasvuopio käsittää yhden talon.

Maisema on tyypillistä tunturimaisemaa, ainoastaan Lätäseno ja sen rehevät rannat luovat vaihtelua muuten niin karuun luontoon. Lätäsenossa, Hirvasvuopiosta noin kilometri pohjoiseen on pieni koski nimeltään Kuolleenkoski ja kosken keskelle jää saari, jonka nimi on Kuolleensaari. Tähän saareen Hirvasvuopiossa asuneet toivat vainajansa odottamaan vuodenaikaa, jolloin oli parempi mahdollisuus kuljettaa kuolleet tiettömän taipaleen takaa Ruotsin Kaaresuvantoon haudattavaksi.

Ihmisten sopeutuminen tällaisiin olosuhteisiin ei ollut helppoa. Yksinäisinä, eristettyinä kaikesta sivistyksen ja edistyksen suomista eduista, aina varuillaan ollen ja jatkuvasti elinehtojensa puolesta kamppaillen ovat siellä sen ensimmäiset asukkaat eläneet. Mutta vaikka luonto onkin karua, tarjoaa se silti elämisen mahdollisuuden vaatimattomiin oloihin sopeutuville uutterille ihmisille. Lätäseno on aina ollut runsaskalainen. Lohet ja lohensukuiset kalat viihtyvät sen vuolaissa koskissa ja tyynissä suvannoissa. Lisäksi lähijärvissä on muuta kalaa ja tuntureilla riistaa. Jokivarsilla on helposti raivattavaa luonnonniittyä eläinten rehuksi sekä ympärillä joka suuntaan leviävää jäkälämaata porojen ravintoa varten. Laajat jängät, joissa kesäisin keltaisenaan hilloja - mahdollisuuksia luonnonvaraistalouden pitoon oli yllin kyllin.

Hirvasvuopion historia

Kun Iisko Jatko noin vuonna 1850 lähti perheineen ja lehmineen Ruotsin Kuttasesta etsimään parempia elinehtoja päätyi hän lopuksi Suomen puolelle Hirvasvuopioon. Hänen vaimonsa Anni oli Palojoensuusta ja heillä oli viisi lasta, pojat Pekka, Kalle ja Aapo sekä tyttäret Hilda ja Sofia. Iisko rakensi pirtin, jonka ympärille levisi vähitellen kahden - kolmen hehtaarin suuruinen heinämaa muutamalle lehmälleen. Riistaa oli tuntureilla ja vedessä oli kalaa, joten ahkera mies tuli hyvin toimeen - jäipä jotakin myytäväksikin. Myynti- ja ostomatkat suuntautuivat Norjan Kautokeinoon, jolloin samalla saatiin tietää tärkeimmät uutiset ja tapahtumat.

Vuonna 1880 Iisko Jatko sai Hirvasvuopioon naapurin. Tällöin sinne muutti Lassi Palojärvi perheineen Palojärven kylästä. Naapurusten suhteet olivat alun perin kireät eikä Lassi sopeutunut siellä elämiseen. Perhe eli hyvin heikossa taloudellisessa asemassa metsästyksen ja kalastuksen turvin jopa kunnan apuun turvautuen. Lassi Palojärven muutettua perheineen takaisin Palojärvelle, jäi hänen tyttärensä edelleen Hirvasvuopioon. Tytär oli naimisissa Oula Palojärven kanssa, mutta saksalaissodan jälkeisen evakkoajan jälkeen eivät hekään enää palanneet Hirvasvuopioon vaan jäivät asumaan Palojärvelle.

Aapo Jatkosta tuli isänsä kuoltua Hirvasvuopion isäntä. Hänen vaimonsa Inka oli Norjan Kaalanniitystä. Lapsia heillä oli kaksi, Morten ja Anni. Karjanhoidon, metsästyksen ja kalastuksen ohella alkoi Aapo jo vähäisessä määrin paimentaa poroja. Kauan ei Aapo kuitenkaan ehtinyt olla Hirvasvuopion isäntänä. Puunhakumatkalla vuonna 1911 hän hukkui Kuolleenkoskeen ja hänen nuorin poikansa Morten jäi perheen huoltajaksi. Pian jälleen kohtalo puuttui asioiden kulkuun. Nuori Morten, joka oli vasta kahdeksantoistavuotias, lähti uimaan Hirvasvuopion suulle ja Lätäseno vaati jälleen uhrinsa.

Leski Inka ja tytär Anni asuivat aluksi kahdestaan hoitaen lehmät ja vähäiset poronsa. Tytär avioitui vuonna 1933 Norjan lappalaisen Niila Ristan kanssa. Niila oli tuonut mukanaan runsaasti poroja, joita parhaimmillaan oli kolme -neljäsataa. Perheen taloudellinen asema alkoi huomattavasti parantua. Niila ja Anni Ristalla on ollut neljä lasta, pojat Juhani ja Askak ja tyttäret Siiri ja Rauna. Niila Rista sairastui Hirvasvuopiossa keuhkokuumeeseen. Häntä lähdettiin kuljettamaan porolla maantien varteen, jolla matkalla hän sai niin pahasti kylmää, että keuhkot vioittuivat ja hän kuoli Muonion sairaalassa joulukuussa 1955. Talouden hoito ja vastuu jäi jälleen vaimolle ja lapsille. Pojat Juhani ja Aslak olivat tosin jo aikuisia. Aslak, suvun ensimmäinen sotaväen suorittanut mies, suoritti varusmiespalveluksensa Lapin Rajavartiostossa Rovaniemellä.

Onnettomat tapahtumat eivät loppuneet. Nyt oli vuorossa Aslak. Eräs sukulaismies tappoi nuoren Aslakin ampumalla vuonna 1956 Hirvasvuopiossa.

Nämä järkyttävät tapahtumat erämaan keskellä vavahduttivat siellä asuvia. Varmaan tuntui, että paikalla on oma kirouksensa ja näiden onnettomuuksien jälkeen paikka autioitui. Ristat ostivat itselleen talon Karesuvannosta, jonne muuttivat lokakuussa vuonna 1956. Karja hävitettiin ja talo Hirvasvuopiosta myytiin Rajavartiostolle. Voidaan ajatella, että jos Munnikurkkion vartio olisi tullut aikaisemmin Ristat mahdollisesti asuisivat Hirvasvuopion taloa vielä tänäkin päivänä.

Kun Rajavartiosto osti Ristan talon ja navetan vuonna 1958 maksoi se silloista rahaa 50.000 mk. Talo ja navetta siirrettiin Hirvasvuopiosta vuonna 1959 nykyiseen paikkaansa Kuolleenkosken länsirannalle, jonne se pystytettiin uudelleen. Rakennusta käytettiin välivarastona ja levähdyspaikkana Munnikurkkion huollossa. Kun aika muuttui ja kämppä huollon tukipaikkana menetti merkityksensä, heräsi ajatus kunnostaa talo henkilökunnan lomakäyttöön sopivaksi. Vuonna 1974 entisestä majoitushuoneesta tehtiin sauna. Edelleen kunnostusta jatkettiin ja vuonna 1976 uusittiin savupiippu, rakennettiin varsinaiseen asuinpirttiin väliseinä, jolla huone jaettiin kahtia. Isompaan puoleen tehtiin piisi ja ovi lukittiin. Pienempään puoleen taasen laitettiin kamina ja huone on vapaasti kaikkien kulkijoitten käytettävissä.

Asumisen jäljet Hirvasvuopion kentällä hiljalleen häviävät ja maatuvat. Talo Kuolleenkosken rannalla on vielä osa Hirvasvuopion historiaa, jolle voidaan vain toivoa onnekasta jatkoa."

Packraft seikkailuni viidentenä päivänä Poroenon virta kasvoi lopulta Lätäsenon leveäksi väyläksi. Hirvasvuopiolle meloessani ohitin Kuolleenmiehensaaren. Kuudennen päivän aikana kalaonni soi isohkon harjuksen, josta pääsin valmistamaan nuotiolla loimutetun aterian.

Katso kaikki videosarjan osat: Poroenon packraft-seikkailu


Kysy ja keskustele facebookissa

Vinkkejä ja tarinoita Käsivarren ympäristöstä voit kysyä ja löytää Käsivarren vaeltajat -ryhmässä. Tervetuloa mukaan!

Sähköpostilistallani saat kuulla vaellusvinkkejä ja tarinoita Lapista

Sähköpostilistallani on hyvä meininki. En spämmää listani jäsenille taukoamatta omia mainoksiani, vaan kirjoitan hyödyllisiä vaellusvinkkejä ja kerron mm. tarinoita Lapista. Lista toimii myös toiseen suuntaan: viesteihini saa vastata ja minä vastaan sinulle takaisin. Autan listani jäseniä vaellusaiheisissa asioissa ja kerron myös kuulumisia omilta reissuiltani.

(Toki myös mainostan toimintaani, mutta enimmäkseen lähetän konkreettista hyötysisältöä. Postia tulee maksimissaan noin kerran viikossa, eikä kaikkea ole pakko lukea. Voit erota listalta milloin tahansa. Antamasi tiedot ovat turvassa, eikä niitä jaeta kolmansille osapuolille. Muistathan tarkistaa, etteivät viestini mene roskapostikansioosi.)