Kesävaellus Haltille - asiakaspalaute


Vaelluksen jälkeen oli päällimmäisenä helpotus ja voittajafiilis. Varmaan johtui siitäkin että olin vanhin ja olin hieman epävarma kunnon suhteen. Peruskunto oli riittävä. Kokemuksena reissu oli hieno. Vaikka vauhti välillä tuntui hitaalta, olen kiitollinen siitä rauhallisuudesta. Vähemmälläkin vauhdilla pääsee. Tällä ryhmällä oli aivan loistava ryhmähenki. Kaikki osallistuivat ja huomioivat kaverin tarpeet. Oli mukavaa olla osa tälläistä ryhmää. Kun punnitsee asioita, niin moni juttu aukeaa vasta matkan jälkeen. Kuten esim. matkan jaksotus. Vaikka Haltin jälkeinen päivä tuntui helpolta, oli se palautumisen kannalta hyvä päivä. Oppaalla oli lehmän hermot ja asiat sovittiin keskustelemalla ja kuuntelemalla ryhmässä. Hyvä tapa toimia.

- Elise

Kuva: Elise Koskinen (Haltin valloitus I/2021)
Kuva: Elise Koskinen (Haltin valloitus I/2021)

Vaelluksesta jäi käteen muistot, jotka tuskin koskaan unohtuvat. Opin vaelluksella sen, että tauot ovat erittäin tärkeitä. Rinkka pois selästä ja kengät pois jalasta aina kun on mahdollista. Opin leiriytymään paikoissa, joissa ei ole minkäänlaisia rakenteita. Opin Lapin luonnosta sen, että sää voi muuttua todella nopeasti.

Opin itsestäni sen, että pystyn vaikka mihin, kun vaan laitan tossua toisen eteen. Unohtamatta kuitenkaan omien rajojen tunnistamista. Opin myös sen, että nukkua voi missä vaan, kun on tarpeeksi väsynyt.

Parasta oli ehdottomasti reissulle valikoitunut porukka! Huumoria riitti ja kukaan ei valittamisella latistanut tunnelmaa. Ja kyllähän se Haltille kipuaminen kivikossa oli ikimuistoinen kokemus! Puhtaista puroista juominen ja hengästyttävän upeat maisemat.

Vesistöjen ylitykset olivat aluksi haastavia ja pelottavia. Pelkäsin, että kupsahdan veteen ja kastelen varusteeni. Oli mahtavaa, että oli mahdollisuus antaa rinkka toisen kannettavaksi. Onneksi lopulta rohkaistuin ja kannoin rinkkani vesistöjen ylityksissä itse.

Varustelista oli niin kattava ja vaikuttava, etten keksi mitään lisättävää. Kaikki ennakkomateriaali oli hengästyttävän kattavaa!

Sinulla on valtava määrä tietoa Käsivarren alueesta ja sen jakaminen asiakkaille tuo vaelluskokemukselle enemmän syvyyttä. Otat hyvin huomioon eri tasoiset asiakkaat.

- Satu

Sain, mitä lähdin hakemaan. Se että ryhmämme oli täynnä huipputyyppejä, teki vaelluksesta ikimuistoisen.

Pääsin kertaamaan peruserätaitoja ja opin paljon vaellukseen valmistautumisesta sekä Lapin luonnosta. Ilahduin kun pärjäsin niinkin hyvin kuntoni puolesta.

Haastavinta oli valloittaa se Halti. Kivikko oli aikamoinen. Toisaalta sitäkin hienommalta tuntui päästä huipulle.

Hienoa, kun osaat olla meidän "vanhempien naisten" kanssa niin hienosti.

- Sanna

Kuva: Juliana Glodde (Haltin valloitus 2020)
Kuva: Juliana Glodde (Haltin valloitus 2020)

Kiitos Petteri! Oli mukava kun otit myös keski-ikäiset naiset arvostavasti huomioon vauhdin suunnittelussa. Yleensäkin tapasi vetää porukkaa oli lämminhenkinen ja kiva kun kyselit heti alkumatkasta, onko harmituksia ja miten jaksettiin. Huomaa, että teet ihmissuhdetyötä. Mukava kun tsemppasit minua kun oli väsynyt hetki ja oma kunto epäilytti. Itsensä voittaminen oli minulle kyllä todellista erityisesti kahtena viimeisenä päivänä

Opin pystyttämään teltan, pakkaamaan ja purkamaan rinkkaa sekä kokkaamaan trangialla. Opin myös arvioimaan omia voimani ja jaksamistani.

Parasta reissussa oli upea luonto, hyvä ryhmähenki. Järjestelyt olivat todella hyvät. Tuli turvallinen olo kaikesta. Oli esim. tosi hyvä, että rinkat tarkastettiin ja punnittiin ennen lähtöä.

- Annukka

Kuva: Juliana Glodde (Haltin valloitus 2020)
Kuva: Juliana Glodde (Haltin valloitus 2020)

Opin vaelluksella sen, miten korkeuseroja pystyy ottamaan huomioon, kun suunnittelee päiväntaipaleita. Osaan nyt lukea karttaa kun vain katson sitä säännöllisesti. Sää muuttuu yllättävän nopeasti eikä sääennusteeseen voi täysin luottaa.

Parasta oli kirkas luonnonvesi, maisemat (erityisesti Saivaara), huumorintajuinen porukka, crocsijumppa telttaleirissä ja se kun opetit minua perkaamaan rautua.

Olet rauhallinen, pätevä ja ystävällinen opas. Tekemäsi kirjallinen retkisuunnitelma on uskomattoman hyvä ja perusteellinen. Olet aina valmis antamaan tietojasi eteenpäin ja yrität ottaa kaikkien tarpeet huomioon. Innostuksesi luontoon ja erämaahan on niin aitoa ja tarttuvaa, että sillä on todella myönteinen vaikutus retkikuntaan.

- Juliana

Kuva: Alex Ojalahti (Haltin valloitus 2020)
Kuva: Alex Ojalahti (Haltin valloitus 2020)

Kokemukseni pitkästä vaeltamisesta kasvoi, enkä enää arkaile lähteä vaellukselle omatoimisesti. Erityisesti pakkaamisesta opin paljon, sillä rinkan keventäminen oli varsin helppoa kun siihen kiinnitti huomiota.

Itsestäni opin paljon, eli huomasin pärjääväni fyysisen kunnon puolesta paremmin kuin oletin. Olin henkisesti lomalla omasta elämästäni ja pidin siitä minästä, joka löytyi, kun elämästä karsittiin pois kaikki arkinen huolehtiminen, aikataulutus ja päätöksenteko.

Ammattitaitoista opastusta. Pidin rauhallisesta tyylistäsi.

- Henna

Parasta oli, että veit meidät pois merkatuilta reiteiltä ja oltiin siellä jossain ihan keskenämme.

Varustelista oli hyvä, antoi ohjeita, ettei tarvitse pakata niin hirveästi tavaraa mukaan.

Olit käytettävissä jos apuasi tai neuvoja tarvitaan.

Olet helposti lähestyttävä, joten olet kyllä erinomainen ohjaamaan tällaisia porukoita, samoin annat varman kuvan itsestäsi, tiedät miten täällä tehdään ja ollaan, ammattilainen.

- Maisa

Upea kokemus turvallisessa ohjauksessa. Rinkan pakkaamisesta lähtien saatiin turvallista ja järkevää opastusta. Ruokahuoltoon riittävä opastus päivän ravintotarpeesta, nälkä ei ollut kertaakaan vaelluksen aikana.

Lapin luonto on niin karun kaunista ja kasvit erilaisia, niitä ihailin ja kyselin niistä ja lopulta jopa jotain opinkin. 

Kompassia käyttänyt joskus 40 vuotta sitten, siihen saatiin mukavasti opastusta, muistui mieleen senkin käyttö, nyt pitää vain harjoitella lisää.

Leiripaikkojen valinnat oli loistavia, kyllä näillä kokemuksilla uskaltaa lähteä suunnittelemaan omaa vaellusta lasten kanssa.

Paljon matkan johtaja osasi kertoa paikoista joissa oltiin. Päivämatkat oli suunniteltu huolella ja omasta mielestäni järkevästi.

Petteri tietää mitä tekee, turvallinen olo hänen ohjastuksella kulkea.

En olisi uskaltanut ilman ryhmää tehdä tuollaista reissua ja kokemus oli kokonaisuudessaan upea. Voin lämpimästi suositella eteenpäin vaellusta Wild Adventures Northin opastuksella.

- Kirsi

Kuva: Henna Etula
Kuva: Henna Etula

Erittäin suuret kiitokset reissun vetäjälle, eräopas Petterille, ammattitaitoisesta toiminnasta ja vaelluksen järjestämisestä. Reissu oli suunniteltu loistavasti ja sen toteutus meni täysin nappiin. Petterillä oli koko ajan homma hanskassa. Hän osasi tarttua odottamattomiin asioihin mallikkaasti. Rauhallinen olemus huokui luottamusta, mikä on erityisen tärkeä keskellä erämaata. Sekä tietysti sopivasti huumorintajua keventämään reissun tunnelmaa. Hienoa ammattitaitoista opastamista. Sopivan särmä ote asioihin ja oikeanlaista johtamista.

- Elias

Kuva: Esa Jalonen
Kuva: Esa Jalonen
Kuva: Elias Pesola
Kuva: Elias Pesola

Upea kokemus, joka jää varmasti mieleen loppuiäksi. Hienot maisemat, ja kokemus ryhmänä vaeltamisesta jäi itselle isoimpana mieleen. Kalottireitti oli osittain "tylsää" joten oli tosi mukavaa kun niin suuri osa vaelluksen reitistä kulki merkattujen polkujen ulkopuolella.

- Merja

En olisi yksin kyllä ikinä uskaltanut joten senkin myötä todella ainutlaatuinen kokemus. Parasta oli ehdottomasti hyvä porukka ja upeat maisemat. Niille joilla ei ole aikaisempaa kokemusta, tämä on loistava tilaisuus oppia ja nähdä mitä vaellus käytännössä on. Tärkeintä on se itseluottamus jota kokemuksesta sai. Lähden ehdottomasti uudestaan, jos vain mahdollista ja varsinkin uusille reiteille.

- Sini 

Kuva: Pekka Eerikäinen
Kuva: Pekka Eerikäinen

Annoit asiakkaille juuri sen tuen, minkä he kullakin hetkellä tarvitsivat, milloin rakalla, milloin vesistöjen yli kahlauksissa.

- Eliisa

Koko reissun ajan oli turvallinen olo ja kaikista huolehdittiin - Hyvä, että asiakkaiden ajatuksia kuunneltiin.

- Meri

Vaellussuunnitelma ja esivalmistelut, kuten majoituksen ja varaustupien varaamiset oli hoidettu todella hyvin. Ohjeistus ja neuvot varusteista ja pakkaamisesta toimivat hyvin.

Vaelluksesta jäi käteen selkeä fiilis siitä, että haluan vaeltaa jatkossakin ja viedä lapsenikin vaeltamaan.

- Mari

Kokemus oli huikea! Innostuin lajista taas. Ja nyt on hirveä kaipuu takasin.

Selviytyminen ilman tupaa toisena yönä opetti, että ilman sitäkin pärjää. Voi pistää leirin pystyyn mihin vaan veden äärelle.

- Outi

Kuva: Pekka Eerikäinen
Kuva: Pekka Eerikäinen

Kokemuksena upea kun päästiin kulkemaan muuallekin kuin pelkästään turistipoluille. Oli mukavaa päästä huiputtamaan muitakin upeita paikkoja kuin pelkästään Halti!

- Mika

Mielestäni vedit reissun todella hyvin! Monta kertaa reissun aikana ihailin, kuinka jotenkin rauhallisesti ja varmasti osasit jelppailla toisia ja toisaalta tehdä myös päätöksiä, joista kaikki ei ollut samaa mieltä ja pitää niistä kiinni. Tästä esimerkkinä reittimuutokset ja se, että et päästänyt jengiä menemään edellä ja päästänyt ryhmää hajoamaan. Toisaalta pidit kuitenkin myös kiinni sovitusta. Mielestäni myös kohtelit kaikkia arvostavasti ja tasa-arvoisesti, mikä oli kiva juttu ja myös luit ryhmää paljon jaksamisen yms. suhteen.

Ihme homma oli, että meille osui niin hieno porukka vaellukselle!! Siis ihan Super kiva porukka! Yhdessä tekemisen meininki oli huikeaa, ketään ei jätetty yksin ja ei ollut mitään sellaista mistä ei olisi voinut sanoa toisille. Pystyi luottamaan siihen, että kyllä joka juttuun aina ratkaisu löytyy ja päästään jatkamaan matkaa. Hieno meininki. Rakkaudella muistelen koko viikkoa!! Kiitos siitä!! Ehkä joku toinen vuosi jonnekin muualle vielä?

- Laura

Kuva: Kaisa Paatsola
Kuva: Kaisa Paatsola
Kuva: Eveliina Penttilä
Kuva: Eveliina Penttilä

Kiitos erittäin kokemusrikkaasta reissusta!

Olin ensimmäistä kertaa lapin erämaassa ja ylipäätään lapissa ja päätavoitteena oli nähdä poroja :D Se toteutui!

Koiravaellukseenkin sain ihan uusia vinkkejä, joita en ennen reissua blogeista ym kirjoituksista löytänyt ja tullut edes ajatelleeksi.

Sattui matkaan vielä mukavat reissukaveritkin, toivottavasti tullaan pitämään vielä yhtä jatkossakin ja saa seuraa tulevillekin reissuille. Ja kyllä, haluaisi jo uudestaan. ISO KIITOS!

- Katja

Olin kaikin puolin erittäin tyytyväinen vaellukseen. 

Rauhallinen ja vaativissakin olosuhteissa tilanteisiin tyynesti reagoiva olemuksesi herättää luottamusta ja turvallisuuden tunnetta asiakkaissa, minkä vuoksi sovellut eräoppaaksi täydellisesti.

- Mikael

Kuva: Eveliina Penttilä
Kuva: Eveliina Penttilä