Maailman yksinkertaisin letturesepti vaeltajalle

Yksinkertaisin, kevyin ja vegaaninen!

Letut (tai lätyt - riippuen mistä päin Suomea olet) ovat suosikkiherkkuani vaelluksella. Ne on kevyt kantaa, niissä on paljon energiaa ja niitä on mukava paistaa leirissä. 

Kuva: Pekka Eerikäinen (Haltin valloitus 2018)
Kuva: Pekka Eerikäinen (Haltin valloitus 2018)

Jaettujen lettujen tuoma ilo on hyvin luettavissa jo elämäni ensimmäisen retkikunnan kasvoilta Haltin valloitus 2016 -videokoosteelta.

Osa kaupassa myytävistä lettujauheista on kuitenkin tuottanut karvaan pettymyksen. Esimerkiksi Farinan gluteenittomasta lettujauhoseoksesta oli miltei mahdoton saada koostumukseltaan ehjiä ja hyvin pannusta irtoavia lettuja. Kokemuksesta viisastuneena olen parin viimeisen vuoden aikana kehittänyt oman lettureseptin. Tulet huomaamaan ettei tämä ole mitään rakettitiedettä!

Uskallan tituleerata reseptiäni maailman yksikertaisimmaksi ja painoltaan kevyimmäksi. Lisäksi se on täysin vegaaninen.

Noniin, mennään nyt vihdoinkin asiaan!

Pakastepussiin ½ tl suolaa, 2 rkl sokeria ja 4 dl vehnäjauhoja. Hölskytellään pussia. Valmis!

Sitten vaelluksella lisätään pussiin 6 dl vettä, hölskytellään oikein kunnolla ja huolellisesti, tehdään pussin kulmaan reikä ja siitä kaadetaan pannulle. Paistetaan pienen öljymäärän kanssa. Tästä tulee 4-5 isoa lettua.

Mitä? Ei kananmunaa?

Jep, ei kananmunaa. Lettu pysyy koossa ja paistuu hienosti. Kananmunan välttämättömyys letussa on myytti. Yllättävän monen leivoksenkin kohdalla eroa ei huomaa, kun kananmunan jättää pois.

Tällä reseptillä tulee vähän vaaleita lettuja jos paistaa trangian pannulla, mutta normaalilla pannulla on jo helpompi saada väriä pintaan.

Ekstravinkki 1: Öljyä kannattaa pakata pieneen pumppupulloon. Viikon vaellukselle riittää 30-50 ml öljyä. Tyhjiä ja uudelleentäytettäviä pumppupulloja myydään mm. monissa verkkokaupoissa.

Ekstravinkki 2: Saat tehtyä hilloa Blå Bandin Lämmin kuppi -mehukeittojauheista, kun laitat niihin vähemmän vettä mitä ohjeessa neuvotaan laittamaan.

Ekstravinkki 3: Kaasupolttimella lettu paistuu tehokkaammin kuin nestepolttimella.

Ekstravinkki 4: Pakastepusseja kannattaa olla ainakin 3 päällekkäin, ettei käy vahinkoja!



Sähköpostilistallani saat säännöllisesti hyödyllisiä vaellusvinkkejä

Sähköpostilistallani on hyvä meininki! En lähetä pelkkiä mainoksia, vaan enimmäkseen hyötysisältöä. Jos et saa viestejä pitkään aikaan, tarkasta roskapostikansiosi (varsinkin jos olet Hotmail- tai Gmail käyttäjä). Viesteihini saa vastata ja minä vastaan sinulle takaisin. Voit erota listalta milloin haluat.