Keväthankivaellus Haltille

Matalamman kynnyksen hiihtovaellus Suomen suurtuntureiden keväthangilla!


HUOM! Keväthankivellus Haltille on uudistunut kaudelle 2024:

  • Vaellusta on asiakkaiden toiveiden ja kehitysideoiden perusteella lyhennetty seitsemänpäiväisestä kuusipäiväiseksi. Viimeinen etappi Kuonjarjoelta Kilpisjärvelle tehdään yhdessä päivässä kahden sijaan.
  • Ahkioiden lisäksi jatkossa myös talviteltat tulevat järjestäjän puolesta ja sisältyvät vaelluksen hintaan.
  • Edellytämme jokaiselta valmiutta yöpyä osa öistä teltassa. Pyrimme edelleen varaamaan varaustuvat niin, että jokaiselle on niissä paikka, mutta emme enää takaa että varaukset onnistuvat täydellisesti. Lisäksi lumimyrskyt saattavat vaikuttaa suunnitelmiimme siten, ettemme pääse varaustuville niiden varausajankohtina, jolloin väistämme telttoihin. Kaudelle 2024 onnistuimme varaamaan kaikille asiakkaillemme paikat kaikista tuvista, poikkeuksena vaellus nro II:lle osuva Pitsusjärvi 17.4. (2 paikkaa) sekä vaellus nro III:lle osuva Kuonjarjoki 24.4. (9 paikkaa) sekä Pitsusjärvi 25.4. ja 26.4. (6 paikkaa).

Hinta / hlö:

450 € (sis. alv) + muut kulut

Katso tarkemmat tiedot kulurakenteesta tämän esittelysivun lopusta. 


Ajankohdat:

Keväthankivaellus Haltille I 5.-12.4.2024 (maastossa 6.-11.4.)

Keväthankivaellus Haltille II 14.-21.4.2024 (maastossa 15.-20.4.)

Keväthankivaellus Haltille III 22.-29.4.2024 (maastossa 23.-28.4.)


Paikalla on oltava aloituspäivänä klo 19:00 mennessä. Jos tämä ei onnistu, voidaan erikseen sopia pienestä joustosta.


Haku:

Asiakashaku kevään 2024 vaelluksiin on käynnissä ja jatkuu kunnes ryhmät ovat täynnä. Ryhmään mahtuu 10 henkeä. Minimiosallistujamäärä on 5 asiakasta. Ole nopea, sillä ryhmät täytetään hakujärjestyksessä!


Haaveiletko hiihtovaelluksesta Lapin erämaassa, mutta:

  • et ole varma mitä kaikkia varusteita ja ruokia tarvitset?
  • et tiedä minne ja mitä reittiä sinun kannattaisi lähteä hiihtämään?
  • et tunne ketään joka voisi lähteä mukaasi?
  • olet epävarma selviytymisestäsi erämaassa?
  • haluat muuten vain seikkailemaan Suomen upeimpaan luontoon mahtavan porukan kanssa?

Jos vastasit edes yhteen yllä olevista kysymyksistä myöntävästi, tämä Keväthankivaellus Haltille on juuri oikea vaelluselämys sinulle!


Keväthankivaellus Haltille on kaikkea tätä:

  • Keväthankivaellus Haltille on luonteeltaan matalamman kynnyksen hiihtovaellus seuraavasta kuudesta syystä:
  1. Hyödynnämme vaelluksella varaustupia mikä tekee vaelluksesta kokonaisuutena huomattavasti helpomman ja mukavamman. Varaustuvissa on patjat ja kamiina. Pyrimme varaamaan varaustuvat niin, että jokaiselle on niissä paikka, mutta emme takaa että varaukset onnistuvat täydellisesti. Lisäksi lumimyrskyt saattavat vaikuttaa suunnitelmiimme siten, ettemme pääse varaustuville niiden varausajankohtina, jolloin väistämme telttoihin. Edellytämme jokaiselta valmiutta yöpyä osa öistä teltassa.
  2. Tuvilla on avannot vedenottoa varten, joten emme joudu sulattamaan vettä lumesta. Tämä säästää valtavan määrän aikaa.
  3. Tuvilla on kaasuliedet, joilla keitämme vedet ruokatermospulloihin. Sinun ei siis tarvitse omistaa talviolosuhteisiin sopivaa retkikeitintä ja kokkailla tuulisessa tunturissa. Monipolttoainekeitin lähtee kuitenkin oppaan matkaan turvallisuussyistä.
  4. Hyödynnämme kovaksi ajettua kelkkauraa tai teräshankea, joten et joudu hiihtämään umpihangessa. Pärjäät jopa perinteisen suksilla, kunhan niissä on hyvät nousukarvat. Sinun ei tarvitse olla himohiihtäjä. Ahkiota vedettäessä hiihtotekniikka on hyvin yksinkertaista vuorohiihtoa. Riittää että pysyt pystyssä suksilla ja jaksat edetä niillä pitkiä päiviä. Jos pelkäät alamäkiä, voit vapaasti kävellä ne alas ilman suksia.
  5. Vaelluksen ajankohta sijoittuu kevääseen, joten valoa ja aurinkoa on runsaasti. Päivät ovat usein lämpimiä. Henkilökohtaisesti palelen useammin kesän vaelluksilla, sillä hiihtovaelluksilla vaatteet eivät samalla tavalla kastu.
  6. Vaelluksen hintaan sisältyy järjestäjän puolesta vaelluksen ajaksi ahkiot ja talviteltat. Sinun ei tarvitse tehdä kallista investointia. Halutessasi voit tuoda oman ahkiosi ja/tai telttasi.
  • Saat kattavan tietopaketin, joka sisältää retkisuunnitelman, turvallisuussuunnitelman, kartan ja opastusvideot. Opit kaiken oleellisen varusteista, ruoista, pakkaamisesta jne.
  • Koko valmistautumisjakson aikana sinulla on välitön yhteys minuun ja voit kysyä milloin tahansa apua mihin tahansa vaellukseen liittyvään asiaan. Teen retkikunnalle myös oman WhatsApp ryhmän.
  • Vaelluksen aikana opit itsenäiseksi erämaavaeltajaksi. Koulutan halukkaille arktisen telttaretkikunnan toimintaa vaelluksen edetessä. Puitteet ovat täydelliset myös esim. suunnistuksen, pilkkimisen, eräkokkauksen ja monen muun taidon opetteluun. Kerro minulle tavoitteesi, niin teen parhaani auttaakseni sinua niiden toteuttamisessa!
  • Kiipeä Haltille 1324 metrin korkeudessa olevalle Suomen korkeimmalle kohdalle. Halutessasi sinulla on mahdollisuus käydä myös Norjan puolella 1361 metriä korkealla Haltin korkeimmalla huipulla.
  • Esittelen sinulle Suomen suurimmat tunturit. Halutessasi sinulla on mahdollisuus käydä Haltin lisäksi mm. Saivaaran huipuilla. Pystysuorista kallioseinämistään tunnettu Saivaara näyttää kaukaa katsottuna mahdottomalta haasteelta, mutta halutessasi lähden näyttämään sinulle reitin sen huipulle. Suosittelen ehdottomasti Saivaaralle kiipeämistä kaikille jotka uskaltavat!
  • Reitillämme on täydellisiä paikkoja kääpiökokoisten tunturirautujen pilkkimiseen!
  • Näe poroja, kiirunoita, piekanoita ja muita tunturiluonnon eläimiä. Talvella ei onneksi ole räkkää (= sääskiä, mäkäräisiä ym).
  • Juo puhdasta vettä suoraan luonnosta.
  • Vieroittaudu netistä ja yhteydestä ulkomaailmaan. Reitillämme toimii puhelin vain harvoissa paikoissa.
  • Nauti vastapaistetuista letuista ja muista retkikokkauksen antimista.
  • Näe ja koe Suomen suurin vapaasti putoava 17 metriä korkea Pihtsusköngäs vesiputous sen talviasussaan. Pääset todistamaan, että tämä vesimassiivi on jäätynyt pystysuoraksi seinäksi.
  • Majoitu vaellusta edeltävänä ja sen jälkeisenä yönä mökkiin Kilpisjärven rantaan, jossa käytössämme on oma sauna, avanto, täysin varusteltu keittiö, pyykkikone jne . Vaelluksen jälkeen käymme yhdessä syömässä ravintolassa.

Kuvia

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä kuvakollaasissa on tunnelmia Haltin keväthankivaelluksilta vuosien varrelta. Selaa kuvia klikkaamalla sivussa olevaa nuolta.


Kuinka vaativa vaellus on?

Asteikolla 0-3 Keväthankivaellus Haltille on vaativuudeltaan 1,8 / 3. Luku muodostuu seuraavien osa-alueiden keskiarvosta:

  • Kuormittavuus: 2 / 3
  • Intensiivisyys: 2 / 3
  • Teknisyys: 2 / 3
  • Ajankäyttö: 2 / 3
  • Luonnonvoimat: 2 / 3
  • Kesto: 2 / 3
  • Syrjäisyys: 2 / 3
  • Melontataidot: -
  • Nälkä: 1 / 3
  • Varusteet: 1 / 3
  • Vaikka Keväthankivaellus Haltille onkin luonteeltaan matalamman kynnyksen hiihtovaellus, se on siitä huolimatta vaativa erämaavaellus. Kolmen valtakunnan revontulivaellukseen ja Urho Kekkosen kansallispuiston kuutamovaellukseen verrattuna tämä vaellus on helpoin. Jos sinulla ei ole aikaisempaa kokemusta ahkion vetämisestä ja talviretkeilystä, sinulla on oltava jotain muuta taustaa, joka riittävästi tukee vaelluksella selviytymistä. Liikunnallisella elämäntavalla, positiivisella asenteella ja huolellisella valmistautumisella pääsee pitkälle.
  • Tulet viettämään erämaassa viisi yötä ja kuusi päivää.
  • Tulet hiihtämään yhteensä yli 100 kilometriä. Päivittäiset matkat vaihtelevat 10 kilometristä 20,4 kilometriin. Niihin kuluu aikaa 4-9 tuntia.
  • Tulet vetämään ahkiossa kaikkia tarvitsemiasi ruokia ja varusteita.
  • Suurtuntureiden keliolosuhteet voivat olla erittäin tuuliset. Lumimyrskyt ovat melko yleisiä.
  • Etenemme reippaasti, mutta nauttien kuitenkin samalla maisemista ja pitäen riittävästi taukoja.

Mitä varusteita tarvitset?

Osallistujille jaettavassa retkisuunnitelmassa on kattava lista kaikista pakollisista varusteista. Esittelen varusteet myös videolla. Lyhyesti sanottuna tarvitset:

  • Sukset ja niihin sopivat monot/hiihtokengät. Tunturisukset monoilla on paras vaihtoehto, mutta pärjäät myös metsäsuksilla tai jopa perinteisen suksilla, kunhan niissä on hyvät nousukarvat. Jos sinulla ei ole omia hiihtovälineitä, tunturihiihtosetin (sis. sukset, sauvat ja monot) vuokraus vaelluksen ajaksi onnistuu esimerkiksi matkan varrelta Äkäslompolo SportShopista hintaan 105 € / hlö (hinta tarkastettu 2020).
  • Suksiin sopivat skinit eli nousukarvat
  • Eri säihin sopivat vaatteet
  • Makuupussi(t). Vaikka jokaiselle asiakkaalle pyritäänkin järjestämään paikka varaustuvissa, varaudu majoittumaan myös telttaan (talviteltat tulevat järjestäjän puolesta). Jos sinulla ei ole talvimakuupussia, voit yhdistää esim. kaksi ohuempaa makuupussia tai vuokrata talvimakuupussin retkivälinevuokraamosta.
  • Makuualusta(t)
  • Ruoat, ruokatermospullo ja ruokailuvälineet

Opas

Olen koulutettu eräopas Petteri Veijonen. Aloitin nämä hommat vuonna 2016 ja nykyään teen tätä ammatikseni. Tähän mennessä olen vienyt Haltin maisemiin 8 hiihtoretkikuntaa. Yhteensä olen käynyt Haltilla 24 kertaa. Olen Käsivarren erämaassa kuin kotonani, mutta en silti koskaan halua aliarvioida suurtuntureiden olosuhteita. Asiakastyytyväisyys minua ja vaelluksiani kohtaan on erittäin korkea. On ollut hienoa huomata, että usein samat asiakkaat tulevat vaelluksilleni yhä uudelleen ja he ottavat myös ystävänsä mukaan.


Reitti

Vaelluksemme kulkee pitkin Kalottireitin kelkoilla ajettua huoltouraa. Mikäli hankikanto on hyvä, varaamme mahdollisuuden käyttää vaihtoehtoisia, omia reittisovelluksia.

  • 1. Päivä: Kilpisjärvi - Saarijärven varaustupa (13,3km / n. 4,5h)

  • 2. Päivä: Saarijärven varaustupa - Kuonjarjoen varaustupa (8,5km / n. 3,5h)

  • 3. Päivä: Kuonjarjoen varaustupa - Pitsusjärven varaustupa (20,1km / n. 7h + mahdollisuus huiputtaa Saivaara n. 4-5km / n. 2h)

  • 4. Päivä: Pitsusjärven varaustupa - Halti - Pitsusjärven varaustupa (20,4km / n. 6,5h)

  • 5. Päivä: Pitsusjärven varaustupa - Kuonjarjoen varaustupa (20,1km / n. 7h + mahdollisuus huiputtaa Saivaara n. 4-5km / n. 2h)

  • 6. Päivä: Kuonjarjoen varaustupa - Kilpisjärvi (21,8km / n. 6,5h)

Geokätköilijöille

Geokätköilyn harrastajilla tai kyseisen harrastuksen aloittamisesta kiinnostuneilla on erinomainen tilaisuus hakea erämaasta kaksi kätköä, jotka ovat reittimme varrella. Niistä ensimmäinen on Meekolla ja toinen Haltilla (Haltin kätkö ei todennäköisesti ole löydettävissä lumen aikaan). Näin kaukana sivistyksestä olevia kätköjä saa harva kätköilijä tilaisuuden etsiä! 


Hinta

Vaelluksen hinta / hlö on 450 € (sis. alv)

Hintaan sisältyy:

  • Tietopaketti (retkisuunnitelma, turvallisuussuunnitelma, kartta ja opastusvideot)
  • Etäyhteys eräoppaaseesi valmistautumisaikana
  • Yksilöllinen opastus koko vaelluksen ajan
  • Paikkavaraukset varaustupiin
  • Fjellpulken X-Country 144cm ahkio, vetoaisat ja -valjaat henkilökohtaiseen käyttöösi vaelluksen ajaksi.
  • Talviteltta käyttöösi vaelluksen ajaksi


Muut kulut

Vaelluksen hinnan lisäksi osallistujilta laskutetaan myös majoituskulut järjestäjän varaamaa majoitusta koskien. Pidätämme oikeuden kulujen muutoksiin.

Majoituskulut vaellusta edeltävänä ja vaelluksen jälkeisenä yönä Kilpisjärvellä:

  • Majoitus Tundrean mökissä sis. liinavaatteet, pyyhkeen ja aamiaisen n. 48,50 - 50,63 € / hlö / yö (yht. 2 yöltä n. 97 - 101,26 € / hlö)

Muuta

  • Epassi, Smartum ja Edenred käyvät meillä maksuksi.
  • Kaverialennus - Kutsu yksi tai useampi kaverisi mukaan. Jos osallistutte yhdessä, saat itsellesi ja kavereillesi -5 % alennetun hinnan.
  • Kanta-asiakasalennus - Jos olet jo aikaisemmin osallistunut johonkin järjestämäämme retkeen, vaellukseen tai koulutustapahtumaan, saat -10 % alennusta.
  • 100% tyytyväisyystakuu - Jos et ole tyytyväinen, saat rahasi takaisin!

Matkaehdot

Tällä vaelluksella noudatetaan Wild Adventures North:n matkaehtoja.